Harri Heliövaaran ja Patrik Niklas-Salmisen turnaus päättyi harmitukseen
Kuva: Getty Images
Tali Openin semifinaalipäivän aloitti nelinpelin välierä, jossa selvittiin ketkä etenevät sunnuntaiseen loppuotteluun kroatialaista Tomislav Draganjaa ja venäläistä Pavel Kotovia vastaan. Loppuottelupaikkaa tavoittelivat Harri Heliövaara/Patrik Niklas-Salminen ja ykköseksi sijoitetut Frederik Nielsen/Tim Puetz.
Välierästä ei puuttunut draamaa. Heliövaara/Niklas-Salminen avasivat erittäin vahvasti ja etenivät pikavauhdilla 5-0 johtoon. Lopulta he voittivat avauserän 6-3. Toinen erä eteni tasaisesti 5-5 tilanteeseen asti ja tuolloin suomalaisten palautukset upposivat kenttään murron arvoisesti. Heliövaaran syöttäessä suomalaiskaksikko sai kolme perättäistä ottelupalloa, mutta kaksi kaksoisvirhettä ja lentolyönnin epäonnistuminen Niklas-Salmiselta avasivat portin takaisin otteluun ykköseksi sijoitetuille. Nielsen/Puetz pakottivatkin ratkaisun kolmanteen erään viemällä tiebreikin 7-5. Ottelutiebreikissa nähtiin useita hienoja suorituksia. Heliövaara/Niklas-Salminen taistelivat tiensä 5-9 tappioasemasta pisteen päähän, mutta lopulta joutuivat antautumaan kärkisijoitetulle erin 6-3, 6-7(5), 8-10.
– Ottelu lähti hyvin käyntiin meiltä. Erikoinen, mutta hyvä alku. Nelinpelissä tilanteet vaihtelevat kuitenkin nopeasti ja se nähtiin tänään, aloitti tiedotustilaisuudessa Heliövaara.
– Pelasimme 5-5 tilanteessa hyvän pelin ja saimme murron. Tuon tasoisia pelaajia vastaan pitää koko ajan hakea hyviä ja isoja ratkaisuja – nyt ottelu kääntyi näin, kertasi Niklas-Salminen ottelun kulminaatiopistettä toisessa erässä.
– Harmittaa tosi paljon. Jäi fiilis, että olisi ollut finaalissakin paljon annettavaa, päätti Heliövaara.
Nielsen/Puetz kohtaavat siis loppuottelussa parin Draganja/Kotov sunnuntaina klo 12:00 alkaen.
Lähde: Tennisliiton tiedote
LUE MYÖS:
- Ylen asiantuntija: Iivo Niskasen on tehtävä shokkiratkaisu
- Nyt alkoi tapahtua: Lotta Haralalta tilannepäivitys
- Eronnut hiihtolegenda Riitta-Liisa Lassila löysi onnen
- Sonja Leinamo kertoi koko totuuden tilanteestaan
- Peli on selvä: Karu totuus valkeni Krista Pärmäkoskelle
- Sami Jauhojärvi teki shokkiehdotuksen Norjan hiihtotähdelle – löytyisikö vaimo Suomesta?
- Suvi Minkkinen voitti – Dorothea Wierer lausui karut sanat
- Norjan hiihtotähdeltä tylyä tekstiä Lauri Vuorisesta
- Salailu päättyi – koko totuus Reetta Hurskeesta paljastui nyt
- Hiihtomies käveli kameran eteen – ylisti Frida Karlssonin ulkonäköä
- Eronnut hiihtolegenda Riitta-Liisa Lassila löysi onnen
- Suvi Minkkinen voitti – Dorothea Wierer lausui karut sanat
- Nyt alkoi tapahtua: Lotta Haralalta tilannepäivitys
- Ylen asiantuntija: Iivo Niskasen on tehtävä shokkiratkaisu
- Hiihtomaailmassa leviää shokkihuhu Iivo Niskasesta – Jasmi Joensuu ihmeissään