Pohjoismaisten lajien tiivis kisaviikonloppu huipentui yhdistetyn SM-mitalien jakoon Rovaniemen Ounasvaaralla. Puijon Hiihtoseuran Ilkka Herola urheili Suomen mestaruuteen ennen Jyväskylän Hiihtoseuran Eero Hirvosta. Tiukassa loppukiritaistossa pronssille taisteli Ounasvaaran Hiihtoseuran Wille Karhumaa.

Ilkka Herolan hyppykunto on löytänyt uomiinsa, kun mies hyppää tasaisesti niin harjoituksissa kuin kisatilanteissakin. Aamun koekierroksen hyppy kantoi 97 metriä ja varsinainen kisakierros päättyi 96,5 metriin hyppyyn Herolan toimesta. Herola on tyytyväinen hyppykuntoonsa.

– Ihan hyvää hyppäämistä oli täällä koko ajan, kuten tämän koko syksyn ajan. Pientä hienosäätöä aina on toki, mutta mukava lähteä Rukalle, kun tietää, että hyppy on ainakin lähtökohtaisesti hyvällä mallilla, iloitsi Herola.

Lähimmäksi Herolaa ponkaisivat Italian Aaron Kostner 96 metrin ja Samuel Costa 95,5 metrin hypyillään.

Herola lähti avoimin mielin tekemään kovaa harjoitusta Ounasvaaran jo pehmenneelle latupohjalle.

– Lähdin tekemään oman hiihdon. Tasapaksuksi puurtamiseksi se meni, osittain olosuhteestakin johtuen, se (latupohja) pettää joka suuntaan. Oli hyvä kuulla (italialaisten) väliaikoja, Italian pojat taitaa olla vähän minua valmiimpia tänä päivänä. Toivon mukaan yksi vaihde löytyy vielä lisää ensi viikonlopulle Rukalle, mietti Herola, joka suuntaa maajoukkueen kanssa jo tänään sunnuntaina takaisin Rukan maisemiin.

Avoimessa kilpailussa toiseksi hiihti 12 sekunnin erolla Herolaan Italian Costa ja kolmanneksi 21,6 sekuntia voittajalle hävinneenä Italian Alessandro Pittin. Pittin kellotti kilpailun kovimman hiihtoajan, joka oli vajaan puoli minuuttia reippaampi kuin Herolan aika 10 kilometrillä.

Suomen mestaruus taistelussa hopealle kiri Eero Hirvonen ja pronssille Ounasvaaran Hiihtoseuran 19-vuotias Wille Karhumaa.

Karhumaa ratkaisi kisan edukseen maalisuoralla, mutta askelmerkit hyvään hiihtoon rakennettiin jo mäkiosuudella, jossa Karhumaa onnistui hyvin 87 metrin hypyllään.

– Mäessä sain erityisesti semmoisen mentaalipuolen onnistumisen. Sain semmoisen perushypyn siihen kisaan, olin tyytyväinen. Eilen varakisa meni vähän yliyrittämisen piikkiin”, pohti Karhumaa.

Hiihtoladulla Karhumaan suksi on luistanut ja tutulle ladulle oli helppo lähteä kovien hiihtäjien Leevi Mutrun ja Tsekin Lukas Danekin kanssa yhtä aikaa.

– Tiesin, että samalla sekunnilla lähti Leevi, joka on kova hiihtäjä. Ajattelin että siinä peesissä on hyvä pysyä, ja vetovuoroja jakaen fiiliksen mukaan. Eka kierros vedettiin tosi kovaa, mutta oli hyvin voimia vielä viimeisellä kierroksella Vähän arvoin, lähdenkö siellä viimeisessä ylämäessä vai sitten stadionilla. Stadionille jätin tällä kertaa, Karhumaa kertoili vapautuneesti ja suuntasi katseen jo Rukan maailmancupin avaukseen.

Naisten sarjassa Taivalkosken Kuohun Annamaija Oinas oli ainoa osallistuja. Nuorella 17-vuotiaalla Oinaalla on toive saada lisää kilpakumppaneita ja päästä talven aikana hyväkuntoisena Nuorten Olympialaisiin sekä Nuorten MM-kisoihin.

– Hyppäämisessä on aika paljon parannettavaa, mutta hiihto tuntui ihan ok:lta, mutta kun ei ollut muita siinä hiihtämässä, niin ei tiennyt, miten se olisi sitten mennyt. Oli haastava tekniikaltaan, kun keli oli tosi sohjoinen, kertoi Oinas, joka muutti syksyllä Vuokattiin urheilulukioon ja jatkaa tiiviisti lajiin panostamistaan sekä rooliaan ladun raivaajana nuoremmille tyttöurheilijoille.

Lähde: Hiihtoliiton tiedote