Jukka Keskisalo arvioi suomalaisten mahdollisuuksia PM-kisoissa – ”Hyvässä nousukunnossa”
Kuva: Juha Tamminen
Tanskalainen estejuoksun nuorten Euroopan ennätyksen haltija Anna Emilie Möller on maastojuoksun PM-kisojen kärkinimi Vierumäellä sunnuntaina. Möller on naisten kilpailun suursuosikki. Muissa sarjoissa yhtä selkeää ykkössuosikkia ei ole.
Suomi lähtee Vierumäen kilpailuun iskukykyisellä joukkueella.
– Nathalie Blomqvist on ikäluokkansa 3000 metrin EM-kisojen nelonen ja vahvoilla 19-vuotiaissa. Johanna Peiponen tähtää EM-maastoihin ja lähtee haastamaan Mölleriä. Jaakko Piesanen on kesän pilanneen loukkaantumisen jälkeen hyvässä nousukunnossa, PM-joukkueenjohtaja Jukka Keskisalo arvioi suomalaisnäkymiä.
– Miesten kilpailua on etukäteen vaikea ennustaa. Sieltä puuttuvat Ruotsin Napoleon Solomonin ja Norjan Ingebrigtsenin veljesten tapaiset nimet. Suomalaisista Jarkko Järvenpää on Piesasen tapaan nousukunnossa ja Miika Tenhunen voitti Pajulahdessa käydyn katsastuksen.
PM-maastot on näyttöpaikka joulukuussa Lissabonissa käytäviin EM-maastoihin. Vierumäen nurmipohjainen reitti sopii tehtävään hyvin. Se on pinnaltaan samantyyppinen kuin mitä Keski-Euroopan kilpailuissa käytetään.
Lähde: Urheiluliitto
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- IL: Armand Duplantis latasi suoran vastauksen Wilma Murrolle – ”Minua ei kiinnosta”
- Holmenkollenin kohuhiihtäjä rikkoi hiljaisuuden
- Sometähti koki brutaalin kohtalon – täysi teurastus häkissä
- Kehässä nähtiin todella ruma temppu – Immu raivostui kohutilanteesta
- Aki Manninen jäi jalkoihin – vaimon reaktio kertoo kaiken
- Kuuma yhteenotto maalissa hiihtäjien kesken – tuomaristo puuttui heti
- Suvi Minkkinen romahti – avautui rajuista paineista Ylelle
- IS: Jasmi Joensuu oli minuuttien päässä katastrofista – Arsi Ruuskanen pelasti
- Mette Baas hyytyi oudosti – asiantuntija tyrmää yhden väitteen Iltalehdelle
- IS: Pahasti loukkaantuneesta Inka Heneliuksesta pysäyttävä tieto
- Antti Aalto täräytti jälleen – ”Olosuhde ei ollut helpoin”
- Kuuma yhteenotto maalissa hiihtäjien kesken – tuomaristo puuttui heti
- IS: Pahasti loukkaantuneesta Inka Heneliuksesta pysäyttävä tieto
- Arsi Ruuskasesta tuli surullinen tieto
- Viaplay: Suomen maajoukkuehiihtäjälle riitti: ”Ei tuosta tule v**tu mitään”
- Veronika Stepanova jatkaa provosointia – suoraa kuittailua ruotsalaisille
- IS: Jasmi Joensuu oli minuuttien päässä katastrofista – Arsi Ruuskanen pelasti
- Mette Baas hyytyi oudosti – asiantuntija tyrmää yhden väitteen Iltalehdelle
- Suvi Minkkinen romahti – avautui rajuista paineista Ylelle
- Jessie Diggins paljasti yllättävän asian Suomesta