MM2020-kotikisoihin valmistautuva Suomen salibandymaajoukkue voitti viikonloppuna Hämeenlinnassa, Tampereella ja Vantaalla pelatun lajin neljän kärkimaan EFT-turnauksen. Viikonlopun huipennuksessa Suomi löi Vantaalla Ruotsin 6-5 areenan 2 241 katsojan riemuksi.

Suomi sai otteluun unelma-alun, kun Nico Salo iski avausmaalin ruotsalaispuolustajan lahjapallosta ja Oskari Heikkilä vapautti puolustaja Jonne Junkkarisen nostamaan näyttävästi tilanteeksi 2-0. Toiseen erään asetelma kuitenkin kääntyi täysin, ja palloa liki 70-prosenttisesti pitänyt Ruotsi nousi maali kerrallaan rinnalle ja 4–2-johtoon. Erän lopulla tunteetkin hiukan kuumenivat, ja kaukalossa nähtiin jopa käsirysyn poikasia.

Päätöserään asetelma kääntyi Suomen onneksi, ja pelikello ehti naksahdella vain neljään sekuntiin, kun pallon suoraan aloituksesta saanut Sami Johansson sijoitti sen Ruotsin maalin takayläkulmaan. Kohta peli oli jo tasan, kun ensimmäisiä miesten maaotteluitaan pelaava Joona Rantala yllätti ottelun ensimmäisessä vaihdossaan Ruotsin vahti Jonathan Edlingin kaukaa etualakulmaan lähteneellä pallolla.

Nico Salo laukoi Suomen uudelleen johtoon Eemeli Salinin peitettyä juuri oikealla hetkellä maalivahdin näkyvyyden, mutta Ruotsi tuli vielä. Suomi joutui rikkomaan avoimessa maalipaikassa, ja Kim Nilsson kieputti maalivahti Joonas Kaltiaisen selälleen ennen kuin nosti tasoituksen verkkoon. Ratkaisu nähtiin kaksi ja puoli minuuttia ennen loppua Suomen hyökkäyskulman vapaalyönnistä, jossa Ruotsin puolustus hiukan nukahti. Eemeli Salin laittoi pallon liikkeelle, Suomen parhaana palkittu Nico Salo hämäsi liikkeellään puolustuksen ja maalipaikkaan hiipinyt puolustaja Lauri Stenfors sipaisi ratkaisupallon matalana sisään.

Salibandya, Vantaa

Miesten EFT-turnaus

Suomi–Ruotsi 6-5 (2-0, 0-4, 4-1)

1. erä: 3.16 Nico Salo 1-0, 5.28 Jonne Junkkarinen (Oskari Heikkilä) 2-0.
2. erä: 25.50 Jonas Svahn (Omar Aldeeb) 2-1, 26.58 Alexander Rudd (Emil Johansson) 2-2, 29.01 Oskar Hovlund (Tobias Gustafsson) 2-3, 37.25 Kim Nilsson (Rasmus Enström) 2-4.
3. erä: 40.04 Sami Johansson 3-4, 42.58 Joona Rantala 4-4, 46.45 Salo (Lauri Stenfors) 5-4, 49.50 Kim Nilsson 5-5 rl, 57.35 Stenfors (Salo) 6-5,

Torjunnat:
Joonas Kaltiainen Suomi 2+3+3=8,
Jonathan Edling Ruotsi 6+2+2=10.

Jäähyt: Suomi 2 min, Ruotsi 2×2 min.

Erotuomarit: Corina Wehinger ja Sandra Zurbuchen, Sveitsi.

Yleisöä: 2 241.

Suomen parhaana palkittiin Nico Salo.

Lähde: Salibandyliiton tiedote