Lentopalloliiton urheilutoiminnan johtaja vaihtoon – ”Päätös kypsyi hyvässä yhteisymmärryksessä”
Kuva: Getty Images
Keväällä 2017 alkanut Lentopalloliiton ja urheilutoiminnan johtajan Sami Heikkiniemen yhteistyö päättyy marraskuussa 2019. Päätös kypsyi hyvässä yhteisymmärryksessä ja pitkän pohdinnan lopputuloksena. Heikkiniemi keskittyy viimeiset viikot vuoden 2020 urheilutoiminnan suunnitteluun ja valmisteleviin toimiin mm. sopimuksellisiin asioihin ja rahoituksen järjestelyihin.
– On ollut hieno kokemus palvella Liiton eri lajeja kansallisella ja kansainvälisellä tasolla. Kiitän Lentopalloliittoa saamastani mahdollisuudesta, Heikkiniemi sanoo.
Urheilutoiminnan tehtävät jaetaan nyt nykyisen henkilökunnan kesken. Liitto aloittaa välittömästi Heikkiniemen seuraajan kartoittamisen. Liiton huippu-urheiluvuosi 2020 on vilkas. Beach volley -parit ja naisten istumalentopallomaajoukkue tavoittelevat olympiapaikkaa, naiset EM-karsintojen kautta EM-kisapaikkaa ja miehet valmistautuvat vuoden 2021 EM-kotikisoihin. Nuorissa vähintään kaksi joukkuetta osallistuu EM-kisoihin, kahdella ikäluokalla on edessään EM-karsinnat.
– Sami on tehnyt näiden vuosien aikana ison urakan lajin hyväksi ja mm. paljon sellaista kehittämistyötä mikä ei välttämättä näy aina päälle päin. Hänen johdollaan Lentopalloliitto on loikannut monissa toiminnallisissa asioissa nykyaikaan. Iso kiitos siitä Samille, kertoo Lentopalloliiton toimitusjohtaja Seppo Siika-aho.
Heikkiniemen panos lajin parissa jatkuu jo lähiaikoina.
– Yllätyn, jos en vedä lentopallotreenejä jo parin viikon sisällä. Kieltämättä olen kaivannut valmentamista todella paljon viime aikoina. Palaan takaisin eniten tässä lajissa rakastamani asian, juniorivalmentamisen pariin, Heikkiniemi kertoo.
Lähde: Lentopalloliiton tiedote
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Immun Fight Club – IFC 21.3.2026: Liput, tv, ohjelma
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Lake Placid 2026 | Hiihdon maailmancup: Ohjelma, tv, tulokset
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Krista Pärmäkosken uran viimeinen hetki sai Jessie Digginsin itkemään
- Huomionhakua vai huumoria? – Hiihtäjän tempaus kuohutti Holmenkollenissa
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Katsojat hieroivat silmiään – hiihtäjä joi olutta kesken kilpailun
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta