Noriaki Kasai ja kausi numero 31 – japanilaislegenda nähdään Rukalla
Kuva: Getty Images
Mäkihyppylegenda Noriaki Kasai on valittu Japanin maajoukkueeseen maailmancupin avauskisoihin. Kasain nimi komeilee listassa, joka osallistuu neljän ensimmäisen paikkakunnan kisoihin. Tämä tarkoittaa sitä, että 47-vuotias Kasai on mukana myös Suomessa Rukalla.
Kausi alkaa reilun kahden viikon päästä Puolan Wislassa. Moni Kasai-fani pelkäsi, että konkari ei mahtuisi kauden aloittavaan joukkueeseen, sillä japanilaiset ovat olleet laajalla rintamalla vakuuttavia kauden alla. Kasai on itse kisannut ennen talvikauden alkua vain parissa kisassa ja häneltä ei ole nähty huippusijoituksia.
Kasailla on edessään uran 31. kausi maailmancupissa. Hän debytoi aikanaan joulukuussa 1988 Sapporon kilpailussa.
LUE MYÖS:
- Tuomas Heikkilä teki ison linjauksen – kaikki paukut nyt yhteen tavoitteeseen
- Suomalaiskaksikko säikäytti Euroopan mestarit – jättiyllätys oli jo käsissä
- Alisa Vainion tontille tulee hiihtokuningatar – ”Elämäni parhaassa juoksukunnossa”
- Venäjän olympiavoittaja raivostui MM-kisojen päätöksestä – ”Pellejä!”
- Lotta Haralan arki helpottui: ”Tuntui h*lvetin hyvältä”
- Emma Tainiolta rankka paljastus arjestaan
- Riemu repesi Suomen leirillä – odotettu paluu sai maajoukkuekaverin innostumaan
- Keniassa taas dopingepäily – maratonin huippunimi sivuun
- Jokerit teki kovan ratkaisun: näyttävät ovea maalivahdilleen
- Maailmanmestari Enni Virjonen vaihtoi vapaalle – tällaista elämä on urheilun ulkopuolella
- Riemu repesi Suomen leirillä – odotettu paluu sai maajoukkuekaverin innostumaan
- Maailmanmestari Enni Virjonen vaihtoi vapaalle – tällaista elämä on urheilun ulkopuolella
- Therese Johaug palaa jälleen kisaradalle – vastaan asettuu Norjan ennätysnainen
- Patrik Laine: osoite vaihtuu jälleen!
- Suomalaisaituri teki suuren elämänmuutoksen – ”Tuntuu ekaa kertaa tosi oikeelta”
- Emma Tainiolta rankka paljastus arjestaan
- Ristomatti Hakola paljasti Ylelle – sai käänteentekevän puhelun
- Keniassa taas dopingepäily – maratonin huippunimi sivuun
- Ylen talvilajien tv-tiimi julki – asiantuntijatiimiin nimekkäitä vahvistuksia
- Lotta Haralan arki helpottui: ”Tuntui h*lvetin hyvältä”