TPS:n tähtihyökkääjä palasi huipputehoin tositoimiin
TPS:llä oli tänään tuplasti iloa Salibandyliigassa, kun se sai Miko Kailialan ja Janne Hoikkasen sairastuvalta kokoonpanoon ja löi kotonaan nousija Tiikerit komeasti 14-3. Lauantain muut voittajat olivat Nokian KrP ja Oilers.
Viime kevättalvesta saakka sivussa ollut Janne Hoikkanen ja syksyn avausottelussa loukkaantunut Miko Kailiala iskivät pöytäkirjaan jo 12. minuutilla, kun Hoikkanen laukoi TPS:n Kailialan syötöstä 3–0-johtoon. Taistelu ottelun voitosta oli paketissa jo avauserän jälkeen, kun Kupittaan palloiluhallin tulostaululla komeili tilanne 6-0. Kailiala oli illan tehomies tehtyään kaksi maalia ja syötettyään kolme. Eero Jalo sekä Joonas Koskinen merkkauttivat 3+1 ja Mikko Hautaniemikin hattutempun.
Oulussa OLS johti Oilersia vastaan avauserässä 2-0 ja toisessa 5-3, mutta sai taipua lopulta lukemin 5-6. Tänään kolmesti osunut Sylvester Raikamo laukoi espoolaisille toisen erän lopussa kavennuksen sekä päätöserän puolivälissä tasoituksen, ja puolitoista minuuttia ennen loppusummeria iski voittomaalin Justus Kainulainen.
Lahdessa Nokian KrP kaatoi LASB:n 7-1 lauottuaan avauserään yhden ja toiseen kaksi maalia. Päätösjaksolla onnistui LASB viimein kaventamaan, mutta nokialaiset naulasivat neljä erikoistilannemaalia, joista Mikko Immonen heti erän alkuun ylivoimalla, Joonatan Kovanen erän puolivälissä siirretyn rangaistuksen aikana ja lopussa vielä Vili Liponen ja Mikko Laakso isäntien viiden minuutin jäähyn aikana. Voitto nosti KrP:n kahden pisteen päähän ottelun vähemmän pelanneesta sarjakärki Classicista.
Sunnuntaina Salibandyliigassa on ohjelmassa SPV:n ja Welhojen kohtaaminen, joka käydään poikkeuksellisesti Ähtärin liikuntahallissa.
Lähde: Salibandyliiton tiedote
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Yle: Teemu Pasanen rikkoo hiljaisuuden – suora vastaus Perttu Hyvärisen rajuun väitteeseen
- Olympialaisten rakennustyöt rajusti myöhässä
- Kerttu Niskaselta raju paljastus Ylelle: ”Sanoin siinä jo ääneen, että olympialaiset olivat tässä”
- Presidentti Alexander Stubb lähtee olympialaisiin
- Hilla Niemelän somepostaus – somekansa riensi kommentoimaan
- Yle: Aino-Kaisa Saariselta koruton väite Johannes Kläbostä – ”Hänen ainoa akilleen kantapäänsä”
- Olympialaisten ensimmäinen doping-käry: Suvi Minkkisen kilpasisko jäi kiinni!
- Voitelupäällikkö kertoo Ylelle – ”Lähes jokaisella suomalaishiihtäjällä on olympialaisissa mukana uusia kohusuksia
- Krista Pärmäkoski saa huiman kunniatehtävän olympialaisissa – vierellä yllättävä Leijonat-pelaaja!
- Iivo Niskasen kilpakumppanilla mahdollisuus tehdä historiaa
- Kerttu Niskaselta raju paljastus Ylelle: ”Sanoin siinä jo ääneen, että olympialaiset olivat tässä”
- Yle: Teemu Pasanen rikkoo hiljaisuuden – suora vastaus Perttu Hyvärisen rajuun väitteeseen
- Yle: Aino-Kaisa Saariselta koruton väite Johannes Kläbostä – ”Hänen ainoa akilleen kantapäänsä”
- Olympialaisten ensimmäinen doping-käry: Suvi Minkkisen kilpasisko jäi kiinni!
- Ylen asiantuntija ampui alas väitteet Ristomatti Hakolasta: ”Niin ei tule käymään”
- Hilla Niemelän somepostaus – somekansa riensi kommentoimaan
- Presidentti Alexander Stubb lähtee olympialaisiin
- Krista Pärmäkoski saa huiman kunniatehtävän olympialaisissa – vierellä yllättävä Leijonat-pelaaja!
- Sami Jauhojärvi avautui Iivo Niskasesta: ”Se harmittaa minua”
- Voitelupäällikkö kertoo Ylelle – ”Lähes jokaisella suomalaishiihtäjällä on olympialaisissa mukana uusia kohusuksia