Vankilareissu odottaa – Viisi kertaa vuoden valmentajaksi valittu dopinghuijari sai tuomionsa
Kuva: Juha Tamminen
Harjumaan maakunnan oikeus on määrännyt Viron huippuvalmentajan Mati Alaverin vuoden ehdolliseen vankeuteen. Tämän jälkeen tulee kuuden kuukauden koeaika.
Hiihtovalmentaja nousi otsikoihin Seefeldin MM-kisojen aikaan paljastuneen dopingvyyhdin yhteydessä. Alaverin epäiltiin olevan yksi veridopingringin keskushahmoja.
65-vuotias otti dopingin käytön esiin toistuvasti ja kertoi urheilijoille, että ilman aineita nämä eivät olisi samalla viivalla muiden huippuhiihtäjien kanssa. Hän myös kertoi aineiden käytön olevan yleistä huippuhiihtäjien keskuudessa.
Alaverin kerrotaan tavanneet dopinglääkäri Mark Schmidtin ja tämän avustajia useita kertoja Saksassa, Suomessa, Sveitsissä, Itävallassa, Norjassa ja Virossa.
Viisi kertaa Viron vuoden valmentajaksi valittu Alaver voi valittaa tuomiostaan 15 päivän kuluessa.
LUE MYÖS:
- Oho! Esko Eerikäinen hyppää häkkiin – tässä vastustaja
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Suomeen MM-pronssia! – lämpötila kohosi jopa 37 asteeseen
- Suomi nousi vaikeuksien kautta voittoon – Severi Savonsalmi laukoi suorat sanat
- Kalle Palander ottaa hurjan haasteen vastaan – yllätys oli melkoinen
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys
- Nuori suomalaislupaus räväytti – Mette Korhonen vei naisten SM-kullan
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Ice Cage tekee paluun Helsinkiin – lippukauppa käy kuumana
- Ice Cage 9: Aikataulu, ottelijat, Live Stream ja liput
- Suomeen MM-pronssia! – lämpötila kohosi jopa 37 asteeseen
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Suomi nousi vaikeuksien kautta voittoon – Severi Savonsalmi laukoi suorat sanat
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys
- Kalle Palander ottaa hurjan haasteen vastaan – yllätys oli melkoinen
- Eveliina Määttänen paljasti suunnitelman tulevaisuudestaan
- Nuori suomalaislupaus räväytti – Mette Korhonen vei naisten SM-kullan
- Ice Cage tekee paluun Helsinkiin – lippukauppa käy kuumana
- Iivo Niskanen sai päävalmentajalta yllättävän tuomion – kotona odottaa toinen homma