Jenna Laukkanen EM-pronssistaan: ”Aivan uskomatonta”
Kuva: Getty Images
Jenna Laukkanen voitti EM-pronssia 100 metrin sekauinnista. Hän jäi Glasgow’n altaassa ajalla 58,62 vain kaksi sadasosaa omasta Suomen ennätyksestään.
– En oikein tiedä, mitä ihmettä siellä tulostaululla näin, mutta en ainakaan kolmatta sijaa silloin aluksi. Sitten alkoi kuulua joukkuetovereiden mökää, ja katsoin uudestaan, niin aikani perässä oli tosiaan kolmonen. Aivan uskomatonta, Laukkanen iloitsi Uimaliiton tiedotteessa.
Mitali oli Laukkaselle arvokisauran kuudes. Kultaa kilpailussa nappasi Katinka Hosszu ja hopealle kiri Maria Kameneva.
Laukkanen voi kasvattaa mitalisaldoaan lauantaina, kun hän eteni myös 100 metrin rintauintifinaaliin. Hän oli välierien kolmas tuloksella 1.04,97. Kauden paras jäi 0,05 sekunnin päähän. Finaali kisataan lauantaina Suomen aikaa klo 19.15.
Ida Hulkko oli saman matkan välierissä kymmenes ajalla 1.05,63, täsmälleen samalla ajalla kuin aamun erissä. Finaaliin vaadittiin 1.05,37, mikä olisi tarkoittanut tamperelaiselle jo uutta ennätystä.
– Käännöksissä taitaa tulla takkiin, mutta tuo on tämän hetken vauhti. On tämä niin erilainen laji lyhyellä radalla pitkään rataan verrattuna, ja rutiinia puuttuu, ei ole tältä kaudelta kuin yksi lyhyen radan satanen alla, Hulkko kommentoi.
Hänellä on ohjelmassa vielä 50 metrin vapaauinti sunnuntaina.
Lähde: Uimaliiton tiedote
LUE MYÖS:
- Vasta 16-vuotias mäkihyppylupaus kuoli rajussa kolarissa
- EM-kultamitalisti Silja Kosonen leikkauspöydälle – ”todellakin haluan”
- Hilla Uusimäki teki Suomen ennätyksen – silti pettymys painaa
- Nuori kiinalaistähti teki jälleen historiaa – ”Olen todella innoissani ja onnellinen”
- Lentopallon EM-kisat 2026: Aikataulu, ottelut, tv
- Jokereissa pakka uusiksi – Tomek Valtonen pudotti kolme uutta hankintaa
- Ennätyskausi jätti hampaankoloon – Emilia Karell kertoo nyt miksi
- Urheilucast: Jori Lehterälle viritellään siirtoa Liigan jättiseuraan – ”Aina saa olla aktiivinen”
- Lotta Kemppinen yllätti treenivideollaan – julkaisu räjähti suosioon
- Norjalainen juoksutähti kuoli järkyttävässä onnettomuudessa
- Urheilucast: Jori Lehterälle viritellään siirtoa Liigan jättiseuraan – ”Aina saa olla aktiivinen”
- Norjan hiihdossa kuohuu taas – huippuhiihtäjältä raju syytös valmentajan toiminnasta
- Jokereissa pakka uusiksi – Tomek Valtonen pudotti kolme uutta hankintaa
- Lotta Kemppinen yllätti treenivideollaan – julkaisu räjähti suosioon
- Suomeen MM-pronssia! – lämpötila kohosi jopa 37 asteeseen
- Norjalainen juoksutähti kuoli järkyttävässä onnettomuudessa
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Ennätyskausi jätti hampaankoloon – Emilia Karell kertoo nyt miksi
- Oho! Esko Eerikäinen hyppää häkkiin – tässä vastustaja
- Nuori kiinalaistähti teki jälleen historiaa – ”Olen todella innoissani ja onnellinen”