Jukka Keskisalo lopettaa Suomen Urheiluliiton kestävyysjuoksuvalmentajana – ”Jukan päätös totta kai kirpaisee”
Kuva: Juha Tamminen
Jukka Keskisalo ei jatka Suomen Urheiluliiton (SUL) kestävyysjuoksuvalmentajana vuodenvaihteen jälkeen, kun hänen työsopimuksensa päättyy. Taustalla ovat perhesyyt.
– Tässä työssä on joutunut olemaan aika paljon pois kotoa. Se on perheelliselle haasteellista, Keskisalo sanoo.
Keskisalo on työskennellyt kestävyysjuoksuvalmentajana SUL:n, Olympiakomitean ja Joensuun Urheiluakatemian yhteistyösopimuksella syksystä 2016 lähtien.
– Jukan ymmärrys ja vaatimustaso kestävyysjuoksuvalmennuksessa on kovalla tasolla, eikä tällaisia osaajia ole meillä liikaa. Siksi Jukan päätös totta kai kirpaisee. Ymmärrän kuitenkin myös valmennustyön ajankäytöllisten vaatimusten ja perhe-elämän yhdistämisen jatkuvat vaikeudet. Kiitän Jukkaa lämpimästi tähänastisesta. Aloitamme Jukan työtehtävien jatkajan kartoittamisen saman tien, sanoo SUL:n valmennusjohtaja Kari Niemi-Nikkola.
Kokonaan Keskisalo ei ole kestävyysjuoksuvalmennusta jättämässä. Entinen huippujuoksija jatkaa yhteistyötä Camilla Richardssonin ja muiden henkilökohtaisten valmennettaviensa kanssa.
– Liiton toiminnalle on luotu malli ja osa juoksijoista on mennyt hyvin eteenpäin. Meneillään olevan harjoituskauden suunnitelmat on tehty, joten tyhjän päälle ei kukaan putoa, Keskisalo sanoo.
Tulevaisuuden suunnitelmistaan Keskisalo ei osaa sanoa.
– Katselen työtä, jossa on vähemmän matkapäiviä, Keskisalo sanoo.
Lähde: Urheiluliiton tiedote
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- IL: Armand Duplantis latasi suoran vastauksen Wilma Murrolle – ”Minua ei kiinnosta”
- Holmenkollenin kohuhiihtäjä rikkoi hiljaisuuden
- Sometähti koki brutaalin kohtalon – täysi teurastus häkissä
- Kehässä nähtiin todella ruma temppu – Immu raivostui kohutilanteesta
- Aki Manninen jäi jalkoihin – vaimon reaktio kertoo kaiken
- Kuuma yhteenotto maalissa hiihtäjien kesken – tuomaristo puuttui heti
- Suvi Minkkinen romahti – avautui rajuista paineista Ylelle
- IS: Jasmi Joensuu oli minuuttien päässä katastrofista – Arsi Ruuskanen pelasti
- Mette Baas hyytyi oudosti – asiantuntija tyrmää yhden väitteen Iltalehdelle
- IS: Pahasti loukkaantuneesta Inka Heneliuksesta pysäyttävä tieto
- Antti Aalto täräytti jälleen – ”Olosuhde ei ollut helpoin”
- Kuuma yhteenotto maalissa hiihtäjien kesken – tuomaristo puuttui heti
- IS: Pahasti loukkaantuneesta Inka Heneliuksesta pysäyttävä tieto
- Arsi Ruuskasesta tuli surullinen tieto
- Viaplay: Suomen maajoukkuehiihtäjälle riitti: ”Ei tuosta tule v**tu mitään”
- Veronika Stepanova jatkaa provosointia – suoraa kuittailua ruotsalaisille
- IS: Jasmi Joensuu oli minuuttien päässä katastrofista – Arsi Ruuskanen pelasti
- Mette Baas hyytyi oudosti – asiantuntija tyrmää yhden väitteen Iltalehdelle
- Suvi Minkkinen romahti – avautui rajuista paineista Ylelle
- Jessie Diggins paljasti yllättävän asian Suomesta