Maastohiihdon kohutulle päätökselle vahvistus: Myrkkyvoiteiden käyttö kielletään – ”Myönnämme, että tämä vaikuttaa laajasti”

C8 ja pidempi ketjuisten fluoriyhdisteiden valmistus kielletään vuoden alusta. Käytännössä C8-yhdistettä käytetään pulvereiden ja fluoripinnotteiden valmistuksessa. Asetuksen voimaantulon jälkeen lyhempiketjuisten fluoriyhdisteiden käyttö on kuitenkin sallittua esimerkiksi LF- ja HF-vahoissa.
Kansainvälinen Hiihtoliitto FIS on tehnyt periaatepäätöksen kieltää fluoriyhdisteet kilpailutoiminnassa tulevan kauden alusta, mutta kiellon tarkkaa toteutustapaa, -aikataulua sekä valvontaa valmistellaan vielä. Kielto koskee kaikkia lumilajeja, joissa suksia tai lautoja voidellaan.
Perfluoratut alkyyliyhdisteet (PFAS-yhdisteet) ovat synteettisiä yhdisteitä, joissa hiilivetyketjun kaikki vetyatomit on korvattu fluorilla. PFAS-yhdisteet ovat ympäristölle ja terveydelle haitallisia, minkä vuoksi THL on määritellyt ne ympäristömyrkyiksi.
Suomen Hiihtoliitto on ryhtynyt toimenpiteisiin turvatakseen suksihuoltajien terveyden sekä estääkseen mahdolliset ympäristöhaitat voidejäämien ja -jätteiden osalta. Hiihtoliitto on tehnyt linjauksia ja niiden pohjalta antaa suosituksia niin nuorten kuin aikuistenkin suksihuoltoon ja sitä kautta voiteiden käyttöön.
Projektipäällikkö Teemu Lemmettylä toimii asiantuntijana ja osallistuu aktiivisesti Hiihtoliiton edustajana Kansainvälisen Hiihtoliiton (FIS) aihetta koskevaan keskusteluun. Hiihtoliitto hakee myös muita yhteistyötahoja kootakseen kattavasti tietoa fluoriyhdisteistä, niiden vaikutuksista sekä voimaanastuvan kiellon vaikutuksista talviurheilun eri toimijoihin.
– Kokonaisuudessaan tässä on hyvistä asioista kyse, mutta myönnämme, että tämä vaikuttaa laajasti talviurheiluun. Olemme 30 vuotta toimineet fluorivoiteiden kanssa ja toimenpiteiden aikataulu täytyy sovittaa tähän raamiin. Olemme ryhtyneet toimenpiteisiin ja jatkamme aktiivista yhteistyötä linjausten ja konkreettisten toimien suunnittelun eteen eri toimijoiden kanssa. Mukana ovat kilpailunjärjestäjät, huoltajat kuin myös voidevalmistajat, joiden kaupalliseen toimintaan tämä toki myös vaikuttaa, sanoo Lemmettylä.
Vastuullisuusnäkökulma fluorivoiteiden käyttökiellossa ulottuu moneen suuntaan.
– Emme voi olla reagoimatta tähän esimerkiksi ympäristöllisistä ja terveydellisistä syistä. Haluamme tarjota turvallisen harrastusympäristön tulevaisuuden lumilajien harrastajille. Mutta toisella puolella ovat myös voidevalmistajat, joiden toimintaan kieltotoimet osuvat, nostaa Lemmettylä.
Lähde: Hiihtoliiton tiedote
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Yleisurheilijan ”liian niukka asu” suututti – nainen antoi palaa
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi
- Kerttu Niskasen ja valmentajamiehen haave toteutui vihdoin
- Hiihtotähti lähti yllättäen maajoukkueesta – nyt puhuvat pomot
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Jasmi Joensuu toisti uhkauksensa Ylellä – ”Se on lopulta minun päätökseni”
- Tästä harva puhuu – Nooralotta Neziri kertoi nyt koko karun totuuden
- Taisi olla villit pirskeet – Suomen moukarinainen kuvattiin juhlatunnelmissa
- Suomalainen yleisurheilunainen sai Daniel Ståhlin villiintymään
- Riitta-Liisa Roponen astui nyt esiin – paljasti ikävän totuuden eroonsa liittyen
- TS: Kerttu Niskanen rajujen syytösten kohteena
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Suomalainen yleisurheilunainen sai Daniel Ståhlin villiintymään
- Mieletön kehitysloikka – Armand Duplantisin Johanna-sisko kääntää nyt päitä
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi
- Kaisa Mäkäräiseltä selvää puhetta lapsista
- Jasmi Joensuu toisti uhkauksensa Ylellä – ”Se on lopulta minun päätökseni”
- Tästä harva puhuu – Nooralotta Neziri kertoi nyt koko karun totuuden