Oona Kivelä paljasti, miksi ei aio valittaa Urheilun oikeusturvalautakuntaan – Tankotanssijalle kova rangaistus MM-kisojen katsomon tapahtumista
Kuva: Getty Images
Suomen Tankotanssiliitto on määrännyt tankotanssijatähti Oona Kivelän yhden vuoden toimintakieltoon. Kielto on seurausta tankotanssin MM-kisoista, jotka järjestettiin Hämeenlinnassa marras- ja joulukuun taitteessa.
Liitto ilmoitti sosiaalisessa mediassa viikonloppuna, että toimintakielto on annettu ”epäurheilijamaisesta käytöksestä ja haitanteosta liiton toiminnalle”.
– Tankotanssiliitto ei kommentoi tapauksen yksityiskohtia julkisesti. Kyse ei kuitenkaan ole yksittäisen henkilön Instagram-videosta, vaan merkittävästä, tahallisesta toiminnasta, joka on ollut omiaan haittaamaan liiton yhteistyösopimuksia. Henkilö itse on tietoinen rangaistuksesta ja sen syistä, ja häntä on tiedotettu rangaistuksesta ennen julkista tiedonantoa, liitto ilmoitti tiedotteessa.
Kivelän mielestä rangaistus oli kova, mutta hän ei aio valittaa siitä Urheilun oikeusturvalautakuntaan.
– Muut liitot tarjoavat sen verran paljon kisoja ensi kaudelle, hän kertoi Ilta-Sanomille.
Kivelä ei voi osallistua liiton lisenssin alaisiin tapahtumiin urheilijana, maajoukkueen edustajana, valmentajana, huoltajana tai muuna toimihenkilönä. Muiden lisenssien alaisissa tapahtumissa hän sen sijaan saa kilpailla tai valmentaa.
– Näillä näkymin kisaan Pole Sports Finland -liiton kisoissa Suomessa sekä muutamassa muussa ulkomaisessa kilpailussa, Kivelä kertoi Ilta-Sanomille.
Kivelän toimintakielto on voimassa ajalla 14.12.2019–14.12.2020.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Hiihtonainen koki hirvittävän kohtalon – tämä on tilanne nyt
- Melkoiset kuvat julki: Norjan hiihtomiehet viettivät yhteisen joulun
- Peli on pelattu: Ikävä tieto Ruotsin hiihtotähdestä
- Suomalaiselta yleisurheilijalta musertava päivitys terveydestään
- Johannes Kläbo päätyi kovaan ratkaisuun rakkaansa kanssa: ”Ilmoitamme raskain mielin”
- Hiihtotähti Frida Karlsson teki nyt ikävän olympiapaljastuksen – ”Urheilu petti minut”
- ”Maailman vahvin naishiihtäjä” jakoi melkoisen salipäivityksen
- Jasmi Joensuu jakoi intiimejä kuvia – Jesse Puljujärvikin innostui
- Dorothea Wierer päätyi rajuun ratkaisuun – toisin kuin Suvi Minkkinen
- Kunnon vahvistus: Suomalainen hiihtotähti tekee paluun

- Krista Pärmäkoski romahti – nyt saatiin selvä viesti
- ”Maailman vahvin naishiihtäjä” jakoi melkoisen salipäivityksen
- Dorothea Wierer päätyi rajuun ratkaisuun – toisin kuin Suvi Minkkinen
- Totuus julki – IS: Tähän Riitta-Liisa Lassilan hiihtoura kuoli
- Norjalainen ampumahiihtäjä löydettiin kuolleena – poliisi sanoi nyt sanottavansa