Andy Ruiz Jr. hävisi joulukuun 7. päivä Anthony Joshualle raskaansarjan huippuottelussa. Meksikolainen Ruiz tuli otteluun peräti seitsemän kiloa painavampana kuin kesän ottelussa, joka päättyi voittoon Joshuasta.

Ruizia Joshua-otteluun sparrannut Michal Hunter kertoi oman arvionsa, milloin toisen polven huippunyrkkeilijän paino lähti jyrkkään nousuun.

– Uskon todella, että hän on repsahtanut Saudi-Arabiassa. Me päätimme leirin, jossa minä olin mukana, noin kolme viikkoa ennen ottelua. Siihen asti hänellä oli selvät päivärutiinit, Hunter pohti.

– Kun ottelet ylimmässä painoluokassa ilman ylärajaa painolle, sinun tulee helposti syötyä liikaa. Uskon, että Ruizille tämä tapahtui Saudeissa. Suurin kurinalaisuus on häneltä päättynyt meidän leirimme jälkeen, hän jatkoi.

Hunter ei ihmettele, että Ruizin lihominen johti tappioon.

– Kenellä tahansa tuntuisi se, että paino nousee 6-9 kiloa kahdessa viikossa. Etenkin, kun hän ei ole kooltaan isoin mies. Kun paino nousee noin nopeasti, se vaikuttaa varmasti kuntoon, Hunter sanoi.

Hänen sanomisissaan voi hyvinkin olla perää, sillä Hunter julkaisi Instagramissa Ruizin kanssa yhteiskuvan viisi viikkoa ennen kuin Ruiz kohtasi Joshuan. Tuossa kuvassa Ruiz ei näyttänyt vielä lähellekään ”Burger Kingiltä”.

Katso kuva alta:

Lähde: Talksport.com