Suomalaisjoukkueilla karu keskiviikko CEV Cupissa
Kuva: Getty Images
Lentopallon miesten CEV Cupin keskiviikko ei sujunut suomalaisittain ollenkaan mukavasti. Sekä Savo Volley kotonaan, että Ford Store Levoranta Sastamala (VaLePa) Saksassa hävisivät avausosansa erin 0-3.
Savo Volley pystyi kiusaamaan Romanian hallitsevaa mestaria Arcada Galatia, mutta laajemmalla materiaalilla pelannut romanialaisjoukkue otti kuitenkin vahvan otteen CEV Cupin ensimmäisen kierroksen otteluparin voitosta.
Arcada Galati otti Kuopiossa voiton suoraan kolmessa erässä lukemin 0-3 (19-25, 23-25, 22-25). Savo Volley tarvitsee näin ollen viikon kuluttua Romaniassa pelattavassa toisessa osaottelussa vähintään 3-1 -voiton ensin ottelussa ja sen jälkeen pelattavassa kultaisessa erässä.
– Meidän pelimme oli liian hermostunutta ensimmäisessä erässä, totesi Savo Volleyn päävalmentaja Jukka Tuovinen.
– Toiseen erään paransimme selvästi. Vastustaja pystyi kuitenkin hyökkäämään laajemmalla rintamalla. Meillä homma meni välillä väkisin yrittämiseksi, ja peli alkoi puuroutua.
Vastustajan valmentaja Sergiu Stancu antoi tunnustusta suomalaiselle vastustajalleen.
– Savo Volleyn peli ei yllättänyt meitä. Tiedämme, että joukkueessa on paljon kansainvälistä kokemusta omaavia pelaajia, sanoi Stancu.
– Meidän täytyy pelata parastamme, että pääsemme jatkoon kotiottelussamme.
Savo Volleyn parhaimmisto löytyi yleispelaajaosastolta.
Miro Määttänen teki joukkueen parhaat pisteet (19/+11), ja häntä säesti mainiosti kapteeni Antti Siltala (13/+5). Hakkureista kävivät kentällä sekä Lelu Ojansivu että Eetu Häyrinen, mutta kumpikaan ei ollut parhaimmillaan. Varsinkin Ojansivu oli vaisu (3/-4).
Vastustajan hakkuri Niels Klapwijk sai 27 passia ja teki niistä pisteitä 59 prosentin teholla. Kokonaissaldoksi hän sai pisteet 18/+9.
Otteluparin toinen osa pelataan Romanian Galatissa tiistaina 17. joulukuuta kello 18 Suomen (ja Romanian) aikaa.
Ford Store Levoranta Sastamalalle kolme niukkaa erätappiota
Hypo Tirol Alpensvolley Haching – Ford Store Levoranta Sastamala 3-0 (25-20, 26-24, 25-22)
Ensimmäisessä erässä FSLS aloitti pelin varsin tehokkaasti ja erityisesti Niko Suihkosen hyökkäysvoima oli kova. 10mpisteen vaiheilla 214 cm teki tuhoa vaikeilla syötöillä. Sen jälkeen mentiin pitkä pätkä tasaisesti, mutta erän lopussa Alpenvolleys tuhosi FSLS:n hyökkäystehot torjunnoilla. FSLS:n vastaanottopeli toimi hienosti ja Suihkonen vastasi hyökkäystehoista 56%. Kotijoukkueen keskimiehet eivät paljoa hyökkänneet, mutta olivat niissä tehokkaita. Alpenvolleyn hakkuri Costa da Silva hyökkäsi 57%:n tehoilla. Esko halusi näyttää vanhoille joukkuetovereille raikkaalla pelillä.
Toista erää pelattiin tosi tasaisesti piste pisteeltä. Siirilä tuli vaihdosta syöttämään ja ero kasvoi kahteen pisteeseen. Karjarinnan ja da Souzan kahden hyökkäysvirheen myötä FSLS pääsi taas tasoihin 22-22. Suihkosen kutospaikan hyökkäyksellä ja nelospaikan sivalluksella 24-24. Erän katkaisi Clere nelospaikalta. Suihkonen jälleen tehokkain, samoin Alpenvolleyn da Silva. FSLS:n vastaanotto toimi erinomaisesti edelleen. FSLS teki harmillisen paljon aloitussyöttövirheitä 7 ilman ässiä.
Myös kolmatta erää FSLS pelasi erinomaisesti ja johti vielä 21-19. Alpenvolleys meni kuitenkin hakkuri da Silvan tehokkailla suorituksilla johtoon. Erän ja ottelun päätti kolmanteen erään tullut keskimies da Silva. FSLS.n pelureille virhesuma erän loppuun.
Tappiosta huolimatta FSLS pelasi hyvän pelin. Vastaanotto toimi erinomaisesti koko pelin. Ongelmana on vammojen aiheuttama puolitehoisuus samoin peliin kaivataan Kaurton hyökkäystehoja. Suihkonen oli tehokkain, Mutka vastaanotti hyvin ja sai muutaman puolustuksen. Karjarinta oli myös iloinen yllättäjä. Esko otteli juhlapelissä näyttävästi.
Ensi tiistaina Tampereen Kauppi Sports Centerissä FSLS:lta vaaditaan vähintään 3-1 -voittoa jatkopaikanratkaisun viemiseksi kultaiseen erään.
Lähde: Lentopalloliiton tiedote
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Vesisade ei pysäyttänyt superlupausta – uusi SE kirjattiin vakuuttavasti
- 20-vuotias sensaatio räjäytti pankin – maailmanennätys uusiksi hurjalla ajalla
- Krista Tervo nosti esiin uuden suomalaisen superlupauksen – ”Hänestä vielä kuullaan”
- Alisa Vainio kohtasi Suomen presidenttiparin – julkaisi näyttävän kuvan
- Talvilajien tukirahat jaettu: nämä suomalaiset hiihtäjät nousivat kärkinimiksi
- Suomalainen yllätysnimi löi tiskiin jättituloksen ja nousi Euroopan kärkitasolle
- Norjan hiihtokuningattaren ratkaisu sai asiantuntijat haukkomaan henkeään
- Suomalaislupaus jysäytti Lahdessa – maailman kärkilukemat taululle
- Lahdessa nähtiin lupaava signaali – Oliver Helander rikkoi vihdoin maagisen rajan
- Lahdessa nähtiin jättipamaus – nyt tuli kaikkein kovin tulos
- Tero Pitkämäen poika räjäytti SE-lukemat uusiksi
- Suomalainen hiihtotähti vaihtoi maisemaa – vaikea kisakausi takana
- IS: Kaisa Mäkäräisen kohtalo Ylellä selvisi
- Suomen yleisurheilutähti lataa suorat sanat somesta ja älypuhelimista
- Yleisurheilumaailma surussa – olympiajuoksija kuoli yllättäen
- IS: Lassi Etelätalon uusi laji paljastui – ”Aika nopea päähänpisto”
- YLE: Alisa Vainion kultasauma kasvoi tuntuvasti – olympiavoittajalta kova ilmoitus
- Suomalaisurheilun monilahjakkuus on kuollut – taustalla pitkä sairaus
- Lahdessa nähtiin jättipamaus – nyt tuli kaikkein kovin tulos
- Jasmi Joensuu katosi ulkomaille – luksusveneeltä paljastuneet kuvat herättävät huomiota