Kautta aikojen ensimmäisen kerran Aasiassa pelattu pesäpallon World Cup -turnaus huipentui mitaliotteluihin Intian Punessa lauantaina.

Suomi kärsi turnaushistoriansa ensimmäisen tappion Bangladeshille sekasarjan alkulohkossa, mutta jätti loppuotteluissa vastustajansa vaille mahdollisuuksia.

Voitot kirjattiin Suomelle miesten loppuottelussa Sveitsiä vastaan 21-1, sekä Bangladeshia vastaan naisten loppuottelussa 17-5 ja sekasarjan loppuottelussa 10-2.

Liki 30 asteen lämpötila ja epätasainen kenttä vaativat Suomen joukkueiltakin totuttelua. Peli parani kuitenkin viikon edetessä, eikä mestarista jäänyt epäselvyyttä.

– Paransimme turnauksen aikana ja yksittäisten pelien sisälläkin. Vähitellen aloimme oppia, miten tällaisissa olosuhteissa pitää pelata, Juha Antikainen Suomen joukkueesta kertoo.

Suomen kansallispeli on levinnyt nopeasti Etelä-Aasiassa, joka tunnetaan kriketin vahvana alueena. Pesäpallon World Cup -turnauksessa debytoivat uusina osallistujamaina Bangladesh ja Nepal. Intia oli ensimmäistä kertaa mukana jo Turussa 2017.

– Ilmapiiri oli koko viikon loistava. Erityisesti uusille maille turnauksella on isompi merkitys, kun he näkevät, mitä peli oikeasti on ja miten sitä kuuluisi pelata. Samalla tämä antaa heille uskoa jatkaa harjoittelua kohti tulevia vuosia, Antikainen sanoo.

Suomen takana Bangladesh voitti kaikissa sarjoissa mitalin ja Intia nappasi kaksi pronssia. Sveitsi vei miesten sarjassa hopeaa, mikä on maan kautta aikain paras saavutus turnauksen historiassa. Pesäpallon seuraava World Cup -turnaus pelataan Suomessa 2022, kun kansallispelimme pesäpallo täyttää 100 vuotta.

Suomen joukkue pesäpallon World Cup -turnauksessa:
Onur Alakas, Juha Antikainen, Kari Hakkarainen, Saku Hakkarainen, Tuomas Hautala, Martti Holma, Vesa Jaakonaho, Eeva Kettunen, Mira Kolehmainen, Miina Leminen, Tiia Leminen, Niina Lämsä, Kari Löytökorpi, Timo Makkonen, Jussi Pyysalo, Hannes Pöllänen, Tommi Riikonen, Paula Seppälä, Marianne Timgren, Mari Timgren, Salla Tapaninen.

Lähde: Pesäpalloliiton tiedote