Suomen kiri ei riittänyt: Sveitsi otti tärkeän voiton MM-areenalla – ”Kun et itse tee, niin kaveri tekee”

© Kuva: Juha Tamminen
Valioliigassa rästipeli West Ham - Liverpool! Lue ennakko & lunasta talletusbonus!

Sveitsi otti vahvan kiinnityksen A-lohkon ykkössijaan kaatamalla yli 3500-päisen kotiyleisön edessä Suomen luvuin 7-4.

Jos MM-turnaus etenee kärkimaiden osalta odotetusti, tämän päivän tappio saattaa tarkoittaa sitä, että välieriin asti selviytyessään Suomi vastaansa todennäköisesti seitsemättä perättäistä MM-kultaa tavoittelevan Ruotsin.

Edellisen kerran Sveitsi oli pystynyt Suomen kaatoon keväällä 2017. Sen jälkeen maat ovat kohdanneet kuusi kertaa, jotka Suomi oli voittanut kaikki. MM-kisojen kenraaliharjoituksessa, lokakuun EFT-turnauksessa, Suomi oli vielä vahvempi 10-6.

Tänään kaikki oli kuitenkin toisin.

Toisen erän alussa Jenna Saario kavensi vielä tilanteeksi 1-2, mutta onnistuneen karvauspelin ja varmasti torjuneen Lara Heinin sekä lähes täyden Patinoires du Littoral -hallin kotiyleisön edessä pelannut Sveitsi sai lähteä päätöserään  5-1-johdossa. Kolmannessa erässä Corin Rüttimann lisäsi luvuiksi jo 1-6 rangaistuslaukauksesta, kunnes Suomi heräsi.

Ensin Mia Karjalainen kavensi tilanteeksi 2-6, ja sitten Oona Kauppi sekä Mia Vallenius laukoivat Suomen pelatessa ilman maalivahtia 4-6:een. Uhkapeli kostautui, kun Margrit Scheidegger sinetöi loppuluvut Suomen tyhjään maaliin.

Suomen akilleenkantapäänä tänään oli heikko viimeistely ja hätäily puolustuspäässä vastustajan korkean karvauksen edessä, joista seuranneista tilanteista Sveitsi pääsi rokottamaan liian usein. Sveitsi oli valinnut rohkean pelitavan, joka oli tänään myrkkyä Suomelle. Suomi teki tappioasemassa muutoksia kentällisiin, mutta tänään nekään eivät auttaneet.

– Sveitsi oli valmiimpi kansainvälisen pelin vaatimuksiin ja sai voimaa kotiyleisöstä. Tyly sanoa, mutta Sveitsi saattoi tänään haluta voittoa enemmän, kertasi päävalmentaja Lasse Kurronen tappio-ottelua.

– Saatiin hyvä lähtö peliin ja oli huippumaalipaikkoja 4-5 ekalle kymmenminuuttiselle. Niistä olisi muutama pitänyt saada tehtyä ja klassisesti, kun et itse tee, niin kaveri tekee. Toinen erä oli huono, siinä tipahdettiin kyydistä pois, hän totesi.

Suomella oli vaikeuksia päästä Sveitsin prässin alta avaamaan peliä.

– Siinä ei noudatettu pelisuunnitelmaa, Sveitsin pelissä ei ollut mitään yllättävää, mutta pallo ei lähtenyt lavasta riittävän nopeasti ja tämä asia pitää purkaa pelaajien kanssa palaverissa.

Maanantaina Suomi kohtaa alkusarjan viimeisessä ottelussa Saksan klo 19. Ottelu näkyy Yle TV2:ssa ja Yle Areenassa 18.55 alkaen.

Salibandyn MM-kisat, alkusarjaa
8.12.2019 Suomi – Sveitsi 4-7 (0-2, 1-3, 3-2)
1. erä: 11.37 Brigitte Mischler (Michelle Wiki) 0-1, 13.43 Lisa Liechti (Seraina Ulber) 0-2.

2. erä: 23.33 Jenna Saario (My Kippilä) 1-2, 24.05 Wiki (Ulber) 1-3, 26.58 Corin Rüttimann (Isabelle Gerig) 1-4, 31.16 Nadia Reinhard (Julia Suter) 1-5.

3. erä: 50.13 Rüttimann 1-6 rl, 51.14 Mia Karjalainen 2-6, 54.08 Oona Kauppi (Veera Kauppi) 3-6 im, 56.48 Mia Vallenius  (Sanni Nieminen) 4-6 im, 59.09 Margrit Scheidegger (Mischler) 4-7 tm.

Suomen parhaana palkittiin Jenna Saario.

Torjunnat:
Krista Nieminen, 5+9+5=19 ja Tiltu Siltanen, Suomi x+x+0=0
Lara Heini, Sveitsi 5+9+6=20

Jäähyt: Suomi 0 min., Sveitsi 2 min.

Erotuomarit: Martin Reichelt ja Tomas Kostinek, Tshekki

Yleisöä: 3542

Lähde: Salibandyliiton tiedote

» Seuraa maailman huippusalibandya Ruudusta. Jopa 120 ottelua kaudessa!

Valioliigassa rästipeli West Ham - Liverpool! Lue ennakko & lunasta talletusbonus!