EräViikingit nousi sarjakakkoseksi – TPS:n voittoputki sai jatkoa
Kuva: Juha Tamminen
Salibandyliigassa pelattiin sunnuntaina kolme ottelua, joiden voittajiksi selviytyivät kotikaukaloissaan TPS ja EräViikingit sekä vieraissa Westend Indians.
TPS:n Seurapelipäivässä Kupittaalla nähtiin sekä naisten että miesten liigaottelut, joista illan päättäneessä miesten pelissä Palloseura kukisti liiganousija ÅIF:n 10-6. Ennakkoluuloton ÅIF iski illan avausmaalin ja nousi vielä toisen erän puolivälissä maalin päähän. Sitten iskivät kuitenkin TPS:lle Joonas Koskinen sekä Sami Saarinen, ja päätösjaksolla ero kasvoi hiukan lisää. Sami Saarinen laukoi kotijoukkueen maaleista kolme, puolustava puolustaja Lauri Stenfors merkkautti tänään hyökkäävät tehot 2+1 ja Mikko Hautaniemi 1+2.
EräViikingit nousi taas vuorostaan Nokian KrP:n ohi sarjakakkoseksi kaataessaan kotonaan SPV:n 6-4. Vielä avauserässä Peliveljet karkasi 1–3-johtoon, mutta kahden erän jälkeen mentiin jo tasalukemissa 4-4. Ero syntyi päätösjakson puolivälissä, kun Juho Niinikoski iski kolmen ja puolen minuutin välein pallon kahdesti vieraiden nuottaan.
Nokian KrP:n ja EräViikinkien keskinäinen mittelö häämöttää tulevana keskiviikkona Tampereella.
Oulussa Westend Indians oli vielä pelin puolivälissä OLS:n vieraana maalin tappiolla mutta voitti lopulta 12-6 vietyään päätöserän murskalukemin 6-1. Aaro Astala kirjautti Indiansin sarakkeeseen tehot 2+3, Niko Laiti 2+2, Otto Lehkosuo 2+1 ja Valtteri Kainulainen 1+2.
Salibandyliigan seuraava ottelu on tiistaina Hämeenlinnassa pelattava Steelers–Happee.
Lähde: Salibandyliiton tiedote
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Immun Fight Club – IFC 21.3.2026: Liput, tv, ohjelma
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Lake Placid 2026 | Hiihdon maailmancup: Ohjelma, tv, tulokset
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet