Lelu Ojansivulta huippupeli – Akaa Volleyn hurja voittoputki katkesi

Savo Volley ja Akaa Volley järjestivät mainion näytelmän yhdelle kenties parhaimmista kotiyleisöistä Toijalan monitoimihallilla.
Peräti kolmentoista ottelun voittoputkessa matkaillut Akaa Volley koki nyt ensimmäisen tappionsa sitten lokakuun, kun Pirkanmaan kiertueensa toisessa ottelussa Savo Volley otti täydet sarjapisteet lukemin 0-3 (20-25, 24-26, 21-25).
Joukkueet olivat ennen illan kamppailua sarjataulukon kakkosena ja kolmosena pinnan erolla, mutta nyt Savo Volley kiskaisi eron neljään pisteeseen, kun kummallakin on yhtä monta ottelua pelattuna.
Lauantain kohtaamisen valtias oli savolaisten hakkuri Lelu Ojansivu, joka takoi illan komeimmat pisteet 20/+17.
– Pelasimme varmasti kauden parhaan vieraspelimme, hehkutti Ojansivu.
– Onnistuimme kaikki hyvin, ja Fede (Fedor Ivanov) heitteli fiksusti passeja.
Passarin ja hakkurin välinen akseli toimi todella mainiosti. Ojansivu sai 23 passia ja teki niistä pisteen 16 kertaa.
Savo Volleyn valmentaja Jukka Tuovinen allekirjoitti hakkurinsa näkemyksen.
– Olimme edellä vastustajaa syötöissä ja hyökkäyspelissä. Puolustimme molemmat suurin piirtein saman verran palloja peliin, mutta me onnistuimme tekemään niistä enemmän pisteitä, sanoi Tuovinen.
– Olemme nyt menossa kohti sellaista peliä, mitä tältä joukkueelta haluan.
Valmentaja Tuovinen antoi erityiskiitoksen Akaan yleisölle.
– Kannattajat pitävät meteliä, olipa heidän joukkueensa johdossa tai tappiolla. Se vaikuttaa pelaajiin, ja kentällä on mukava pelata, kehui Tuovinen.
Vastustajan valmentaja Oliver Lüütsepp antoi kehuja vierasjoukkueelle.
– En ole erityisen masentunut tästä tappiosta, tunnusti Lüütsepp.
– Pelasimme sarjan tämän hetken kovinta joukkuetta vastaan, ja meidän täytyy ottaa tästä kaikki oppi itsellemme.
Virolaisvalmentaja mainitsi erityisesti Savo Volleyn esityksen sarjakärki Hurrikaania vastaan Suomen cupin välierässä.
Savo Volleyn voima ja valmistautuminen näkyi myös torjuntapelaamisessa. Savolaiset ottivat 12 torjuntapistettä ja lukuisan määrän vaimennuksia. Akaan hakkuri Urpo Sivula jäi hyökkäystehoissaan hänelle vaatimattomiin lukemiin 27 prosenttia. Kokonaisuutena Sivula jäi jopa pinnan verran miinukselle.
– Upin (Sivula) ja (Joni) Mikkosen tapaiset kaverit, jotka aina lyövät kovaa, ovat meille helpompia torjuttavia kuin sellaiset, jotka välillä lurittelevat palloa, selvensi valmentaja Tuovinen vastustajien heikkoja pisteitä.
Tuovinen ei juuri tehnyt pelissä vaihtoja, mutta ne, mitä hän teki, loksahtivat kohdalleen.
Kolmannessa erässä, kun Akaa oli vahvan alkunsa jälkeen jo viiden pisteen johdossa, Tuovinen otti tuplavaihdon, eli paikkaa vaihtoivat sekä hakkuri että passari. Näin hän sai verkolle lisää torjuntavoimaa, kun Eetu Häyrinen korvasi Fedor Ivanovin.
Häyrinen kiitti ja kumarsi ja otti ensimmäisessä pallossaan yksin torjuntapisteen Joni Mikkosen nelospaikan hyökkäyksestä. Taktiikka puri, ja Savo Volley nousi hetkessä tasoihin.
Kirin huipentumaksi tuli pitkä taistelupallo, jonka Savo pelasi ilman passaria, kun tuplavaihtoa ei vielä oltu otettu kokonaan takaisin. Palloralli päättyi tosin kotijoukkueen voittoon, kun Miro Määttänen harmikseen teki verkkovirheen muuten onnistuneessa hyökkäyksessään.
Lähde: Savo Volleyn tiedote
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lotta Harala otti SM-kultaa – hetkeä myöhemmin kilpakumppanin suusta tuli raju purkaus
- Nyt sai riisua vaatetta: Suvi Minkkiseltä yllättävä paljastus
- Krista Pärmäkoski toteutti uhkauksensa
- Mitä Elina Lampelalle oikein tapahtui? Ylelle paljastettiin koko raju totuus
- Riitta-Liisa Roposelta päivitys – tämä ei jätä paljon epäselväksi väleistä Toni-mieheen
- Senni Salminen katosi täysin kuvasta – nyt saatiin selvä viesti naisen tilasta
- Antti Tuisku myönsi brutaalin totuuden hiihtoprojektistaan – maksoi kovan hinnan
- Eveliina Määttänen lausui Ylelle harvinaisen selvän viestin sukupuoltaan korjaavista urheilijoista
- Huoli heräsi – IL:lle raju väite Jasmi Joensuun kesäkunnosta
- Nyt koetellaan yleisurheiluparia – Jessica Kähärä ja hänen rakkaansa synkässä tilanteessa
- Ampumahiihtolegenda Kaisa Mäkäräisen sydän särjettiin
- Nyt koetellaan yleisurheiluparia – Jessica Kähärä ja hänen rakkaansa synkässä tilanteessa
- Suomen hiihtotähden leiri ohi – viinapuheet alkoivat taas
- IS: Yleisurheilulegenda katsoi hetken Saga Vannisen touhua – veti nopeasti brutaalin johtopäätöksen
- Riitta-Liisa Roposelta päivitys – tämä ei jätä paljon epäselväksi väleistä Toni-mieheen
- Muuttokuorma lähti: Johanna Matintalo teki tilannepäivityksen
- Se oli siinä: Suomalaisjuoksija teki todella rajun ratkaisun
- Antti Tuisku myönsi brutaalin totuuden hiihtoprojektistaan – maksoi kovan hinnan
- Huoli heräsi – IL:lle raju väite Jasmi Joensuun kesäkunnosta
- Krista Tervo teki merkittävän muutoksen ulkonäköönsä – tämä näky tulee pian tutuksi kaikille