Nokian KrP ja Oilers voittoihin Salibandyliigassa
Kuva: Juha Tamminen
Salibandyliigan ohjelmassa oli perjantaina kaksi ottelua, jotka molemmat pelattiin Espoossa. Otahallissa Nokian KrP palasi sarjakakkoseksi kaatamalla Westend Indiansin 4-2, ja Tapiolassa Oilers varmisteli kolmatta tilaansa lyömällä Steelersin 11-4.
Indiansin Teppo Salo kykeni vielä kaventamaan avauserässä Morics Kruminsin ja Simo Paulaharjun KrP:lle laukoman kahden maalin etumatkan yhteen, mutta toisessa Jere Mattilan ja Henri Johanssonin osumat veivät nokialaiset tavoittamattomiin. Santeri Toropainen kavensi vielä päätöserän alkuun loppunumerot, komealla ylänurkkakudilla mutta lähemmäs eivät isännät ruotsalaisten erotuomarien viheltämässä ottelussa enää päässeet.
Steelers oli ehtinyt napata uuden valmennustiiminsä johdolla yhden voiton, mutta tänään tuli kova pudotus maan pinnalle, kun Oilers takoi heti avauserässä Teräsmiesten verkkoon viisi palloa. Toisen erän jälkeen Oilers johti 8-2, ja kolmannessa vieraiden iltaa tummensi vielä maalivahti Kaapo Kettusen punainen kortti epäurheilijamaisesta käytöksestä. Rasmus Kainulainen oli Oilersin tehomies saldolla 2+4, Eino Pesu laukoi hattutempun ja Riku Holopainen merkkautti 2+1.
Lauantaina on tapetilla myös kansainvälinen salibandy, kun Classic miehissä ja SB-Pro naisissa taistelevat Tšekin Ostravassa seurajoukkueiden Champions Cupin finaalipaikoista.
Salibandyliigassa pelataan lauantaina ottelut LASB–TPS, ÅIF–Welhot ja Happee–Tiikerit.
Lähde: Salibandyliiton tiedote
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Immun Fight Club – IFC 21.3.2026: Liput, tv, ohjelma
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Lake Placid 2026 | Hiihdon maailmancup: Ohjelma, tv, tulokset
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Krista Pärmäkosken uran viimeinen hetki sai Jessie Digginsin itkemään
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Huomionhakua vai huumoria? – Hiihtäjän tempaus kuohutti Holmenkollenissa
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet