Nuorten olympialaisissa tytöt ja pojat kilpailivat keskenään – myös lajeja sekoitettiin!

Viime viikolla päättyneissä Nuorten olympialaisissa nähtiin viimeisinä päivinä sekajoukkuekilpailuja sekä maastohiihdon normaalimatkat. Joukkuekilpailuissa ei sekotettu vain tyttöjä ja poikia keskenään vaan myös lajeja.
Alexander Ståhlberg jäi niukasti ulos mitalleilta
Alexander Ståhlberg jatkoi erinomaisia otteitaan Nuorten olympialaisten maastohiihdossa. Ståhlberg kävi poikien väliaikalähdöllä hiihdetyn 10 kilometrin perinteisen hiihtotavan kilpailussa sekuntitaistoa mitalisijoista. Vielä 8,7 kilometrin kohdalla Ståhlberg oli toisena, mutta loppurutistuksessa hän jäi neljänneksi 7 sekuntia hopealle hiihtäneestä Saksan Elias Keckistä ja 3 sekuntia pronssille nousseesta Yhdysvaltain Will Kochista. Sen sijaan aiemmilla matkoilla mitaleita juhlineet norjalaiset Holmbön veljekset Nikolai ja Aleksander jäivät tiukassa kamppailussa Ståhlbergin taakse 3 ja 6 sekunnin turvin. Kisan voittoon hiihti ylivoimaisesti Venäjän Ilja Tregubov. Matias Hyvönen oli 14:s. Tyttöjen 5 kilometrillä Eevi-Inkeri Tossavainen oli 26:s, Tuuli Raunio 39:s ja Sonja Leinamo 46:s.
-Alexander ja Matias onnistuivat tänään oikein hyvin. Maasto oli raskas ja kisa tiukka, pojat menivät ihan äärirajoilla. Tytöissä oli hieman korkeammat odotukset, mutta tulos oli tänään tämä, maastohiihdon valmentaja Juho Halonen summasi.
Lausannen maastohiihtostadionilla on nähty laaja kansainvälinen osaottajajoukko. Tänäänkin poikien kisassa oli mukana 79 osanottajaa ja tyttöjen kisaan starttasi 77 kilpailijaa. Pojissa ja tytöissä 50 parhaan joukkoon ylsi urheilijoita 30 eri maasta mm. Australiasta, Uudesta-Seelannista, Etelä-Koreasta, Mongoliasta, Kiinasta, Espanjasta, Bulgariasta, Tanskasta ja Liechtensteinista.
Suomi kahdeksas suksilajien sekajoukkuekisassa
Mäkihypyn joukkuekilpailu hypättiin tiistaina 21. päivä kahden tytön ja kahden pojan sekajoukkueilla jossa oli mukana sekä yhdistetyn että mäkihypyn urheilijoita. Suomen joukkue Annamaija Oinas, Waltteri Karhumaa, Julia Tervahartiala ja Tomas Kuisma oli kisan 10:s pistein 725,7. Voiton vei Itävalta pistein 986,4.
Nuorten olympialaisten viimeisenä kisapäivänä keskiviikkona kilpailtiin myös mäkihypyn, yhdistetyn ja maastohiihdon sekajoukkuekilpailussa, jossa yhdistetyn urheilijat ja mäkihyppääjät suorittivat joukkuemäkiosuuden ja maastohiihtäjät ja yhdistetyn urheilijat hiihtoviestiosuuden. Tulokset ratkaistiin yhdistetyn joukkuekilpailun tapaan.
Suomen joukkueessa mäkiosuudella hyppäsivät Perttu Reponen, Annamaija Oinas, Julia Tervahartiala ja Kasperi Valto. Suomi oli mäkiosuuden jälkeen yhdeksäntenä, +2.31 kärkeä jäljessä.
Hiihto-osuudelle siirryttäessä Suomen viestiä veivät Reponen, Oinas, Eevi-Inkeri Tossavainen ja Alexander Ståhlberg. Suomi pystyi hiihto-osuudella nousemaan Venäjän ja Tshekin ohi, mutta samalla Saksa nousi Suomen ohitse. Lopputuloksissa Suomi oli 8:s +3.41 kärjelle jääneenä.
Lähde: Suomen Olympiakomitea
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- Nyt kävi nolosti – Kaisa Mäkäräinen sekoili Helsingissä
- Täyden katastrofin ainekset – hiihtomaailmasta tippui uutispommi
- SM-liigan ulostulo sai raivon syttymään – ”Suorastaan vi*tuilua”
- Riitta-Liisa Roponen vaikeni välittömästi – ei halunnut puhua tästä asiasta Ylelle
- Stubbia kannattava Ristomatti Hakola laitettiin ojennukseen – uho päättyi alta aikayksikön
- Suomalainen yleisurheilunainen säteili tiukassa mekossa – leuat tippuivat lattiaan: ”Voi taivas”
- Kotiin ei kannata mennä – Suomen hiihtotähti veti johtopäätöksensä avovaimon viestin jälkeen
- Ella Junnila julkaisi videon Wilma Murron kotoa – seivästähti teki nopeasti yhden asian selväksi
- IL:ssä paljastus – Alexander Stubbilta häpeilemätön temppu Rukan kulisseissa
- Kissa pöydälle: Suomalaiskiekkoilija täräytti Viaplaylla rajua tekstiä Jarmo Kekäläisestä
- Olivia Dunne suostui rohkeisiin kuviin – riemu repesi: ”Tätä on odotettu”
- Kohta mennään: Kaisa Mäkäräiseltä loistavia uutisia faneilleen
- Kotiin ei kannata mennä – Suomen hiihtotähti veti johtopäätöksensä avovaimon viestin jälkeen
- Ilkeät puheet leviävät, maajoukkuehiihtäjä sanoi Ylelle suoran mielipiteensä Riitta-Liisa Roposen paluusta
- Synkkä totuus valkeni vihdoin Putinia tukevalle Venäjän hiihtotähdelle – ”Se järkyttää minua”
- Hurjaa luettavaa: Aviomies täräytti Ylelle shokkiväitteen Riitta-Liisa Roposesta
- IS: Toni Niemisen elämässä yllättävä käänne – tällä naisella oli näppinsä pelissä
- Suomalainen yleisurheilunainen säteili tiukassa mekossa – leuat tippuivat lattiaan: ”Voi taivas”
- F1-ystävä lausui sydäntäsärkevät sanat Michael Schumacherin tilanteesta
- Ella Junnila julkaisi videon Wilma Murron kotoa – seivästähti teki nopeasti yhden asian selväksi