Savo Volley päihitti VaLePan melkoisen taistelun jälkeen – kaksikko kohtaa viikonloppuna myös Cupin loppuottelussa
Kuva: Getty Images
Savo Volley ja VaLePa järjestivät melkoisen kenraaliharjoituksen tulevan viikonlopun Suomen cupin finaaliottelulle. Tampereella pelatussa ottelussa nähtiin välillä huippulentopalloa ja välillä käsittämätöntä sähellystä.
Viiden erän kamppailu päättyi lopulta savolaisten voittoon lukemin 2-3 (23-25, 25-12, 29-27, 18-25, 12-15).
Savo Volleyllä oli alla edellisen viikonlopun kaksi ottelua ja runsaasti bussissa istumista, ja se näkyi valmentaja Jukka Tuovisen mukaan pelin ailahtelevuutena.
– Onneksi meillä on kuitenkin miehiä laittaa kentälle, pohti Tuovinen.
– Haluan nostaa esille Jere Heiskasen ja Eetu Häyrisen, jotka tulivat kentälle kolmannessa erässä. Heidän myötä saimme kentälle lisää energiaa, ja vaikka hävisimme kolmannen erän, tulimme hyvällä energialla neljänteen ja viidenteen erään.
– Oli hyvä, että tästä ei tullut pelkkä elämysmatka.
Joukkueet kohtaavat siis uudestaan samassa paikassa tulevana sunnuntaina Suomen cupin finaalissa.
– Oli hyvä, että pääsimme ottamaan tuntumaa tästä hallista etukäteen, sanoi Savo Volleyn passari Fedor Ivanov.
VaLePa on pelannut hallissa aiemmin europelejä, mutta Savo Volleylle halli on uusi kokemus.
Savo Volleyn hahmo oli Miro Määttänen. Lopputuloksen kannalta tärkeän neljännen erän aluksi yleispelaaja järjesti melkoisen syöttönäytöksen. Kaksi suoraa pistettä syötöllä, yksi kuutospaikan hyökkäys ja lukuisa joukko vaikeita syöttöjä veivät vieraat hetkessä jo 1-8 –johtoon. VaLePa ei tyrmäysalusta toipunut, ja savo Volleyn hyvä vire kantoi lopulta viidennenkin erän voittoon.
Edellisessä ottelussa loistanut Lelu Ojansivu ei nyt ollut aivan samalla tasolla.
Kotijoukkueen valmentaja Janne Kangaskokko murehti myös joukkueensa ailahtelevaa peliä.
– Meillä oli muutamia pieniä juttuja, jotka jäivät kaivelemaan. Tiettyjä taktisia asioita ei toteutettu kuten oli sovittu.
Lähde: Savo Volleyn tiedote
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Immun Fight Club – IFC 21.3.2026: Liput, tv, ohjelma
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Lake Placid 2026 | Hiihdon maailmancup: Ohjelma, tv, tulokset
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Krista Pärmäkosken uran viimeinen hetki sai Jessie Digginsin itkemään
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Huomionhakua vai huumoria? – Hiihtäjän tempaus kuohutti Holmenkollenissa
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet