Seiväshypyn Hall of Fame -kunniakerho sai täydennystä kahden lajilegendan verran
Kuva: Getty Images
Seiväshypyn olympiafinalistit, pistesijoille yltäneet Matti Sutinen ja Asko Peltoniemi on valittu seiväshypyn Hall of Fame -kunniakerhoon Seivästallin vuotuisessa Hall of Fame -tapahtumassa Pajulahden liikuntakeskuksessa.
Riihimäen Kiskon Matti Sutinen saavutti kuudennen sijan Rooman olympiakisoissa vuonna 1960 ennätyksellään 450. Sutinen oli vuosina 1954-1961 yhteensä 19 kertaa maaotteluedustajana ja voitti Kalevan kisoista kahdeksan mitalia.
Melbournen olympiakisoissa vuonna 1956 Sutinen toimi telinevoimistelun arvostelutuomarina.
Valkeakosken Hakan Asko Peltoniemi oli kuudes Barcelonan olympiakisoissa vuonna 1992 tuloksella 560. Sama tulos oli neljä vuotta aiemmin tuonut Peltoniemelle yhdeksännen sijan Soulin olympiakisoissa. Maaotteluedustuksia Peltoniemen urheilu-uralle kertyi 17 vuosina 1980-1994. Kalevan kisoissa Peltoniemi oli viisi kertaa mitaleilla, joista kaksi oli kultaista (1988 ja 1991).
Suomen ennätyksen 567 Peltoniemi kirjautti Nokialla vuonna 1988 parantaen vielä ennätystään 572:een Lempäälässä 1991.
Alasaari Vuoden kehittyjä
Vuoden kehittyjänä palkittiin Laihian Lujan Juho Alasaari, joka saavutti hopeamitalin Euroopan Nuoriso-olympiafestivaalissa Azerbaidzhanin pääkaupungissa Bakussa tuloksella 490. Alasaari on Arto Peltoniemen, Jesse Salmen ja Marcus Kytölän ohella neljäs suomalaisjuniori, joka on 16:ntena ikävuotenaan ylittänyt viiden metrin haamurajan.
Seivästalli palkitsee vuosittain Pentti Nikula -mitalilla kaikki viiden ja neljän metrin kerhoon yltävät mies- ja naishyppääjät. Tällä kertaa kyseisen palkinnon saivat Alasaari ja Haapajärven Kiilojen Johan-Antti Kivilahti.
Vähintään viisi metriä kautta aikojen ylittäneitä mieshyppääjiä Suomessa on 141. Vuonna 1994 kilpailuohjelmaan lisätyssä naisten seiväshypyssä vähintään neljän metrin ylittäjiä on 22.
Seivästallin perustamaan seiväshypyn Hall of Fame -kunniakerhoon on vuodesta 2013 alkaen kutsuttu seuraavat urheilijat ja urheiluvaikuttajat:
2013: Eeles Landström
2014: Pentti Nikula ja Joppe Lindroth
2015: Antti Kalliomäki ja Aulis Kairento
2016: Rauli Pudas ja Kauko Nyström
2017: Risto Ankio ja Erkki Kataja
2018: Kalle Pomppu ja Valto Olenius
2019: Teija Saari
2020: Asko Peltoniemi ja Matti Sutinen
Hall of Fame -kunniakerhon valintatoimikuntaan kuuluvat Raimo Eskola, Aulis Kairento, Jarmo Mäkelä, Jouko Mäki-Lohiluoma ja Aulis Tiensuu.
Lähde: Urheiluliiton tiedote
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Nooralotta Neziri teki yllättävän paluun – taustalla synkkä loukkaantumiskierre
- Suomalaisjuoksija joutui vetäytymään EM-kisoista – syynä jalkavaiva
- Ilona Monosen kilpasisko raivostui täysin – nyt hän pyörtää puheensa
- Nuori suomalainen raivasi tiensä EM-finaaliin – sunnuntaina odottaa huima haaste
- Silja Kosonen lähetti kriitikoille terveiset – juontajat yllättyivät täysin
- Hiihtomaajoukkueen päävalmentajana toiminut Teemu Pasanen: uusi työ!
- IL: Veera Selänne teki kipeän ratkaisun – Teemu Selänne: ”Se oli viimeinen niitti”
- Oliver Helanderin veli ärähti somessa – ”Olen väsynyt näihin hörhöihin”
- IL: Wilma Heltelä kertoo erikoisesta tilanteesta – mitali vietiin pois
- Yle: Kova päätös keskellä EM-kisoja – Ilona Mononen kertoo ratkaisustaan
- EM-kisat tänään 14.8.2026: Aikataulu, ohjelma, tv ja päivän suomalaiset
- EM-kisat tänään 13.8.2026: Aikataulu, ohjelma, tv ja päivän suomalaiset
- Riku Illukka teki historiaa Birminghamissa – sitten tuli karu tieto
- Silja Kososen tyttöystävä yllätti mestarin – tällainen lahja odotti
- Yle: Kova päätös keskellä EM-kisoja – Ilona Mononen kertoo ratkaisustaan
- IS: Tero Pitkämäki kuuli Oliver Helanderin shokkipuheet – reagoi heti
- Wilma Heltelä taisteli EM-hopeaa – kultamitali karkasi niukasti
- IL: Wilma Heltelä kertoo erikoisesta tilanteesta – mitali vietiin pois
- Järjestäjiltä uskomaton sekoilu EM-kisoissa – tähtinimi joutui kärsijäksi
- Dramaattinen käänne keihäskarsinnassa – suomalainen viimeisenä finaaliin