Selvittääkö Emil Ruusuvuori tiensä Australian Avoimiin? – Henri Kontinen jatkaa pelejään Aucklandin ATP-turnauksessa
Kuva: Getty Images
Tällä viikolla jännitetään jälleen Emil Ruusuvuoren ja Henri Kontisen otteita. Ammattilaiskentillä ovat myös Harri Heliövaara, Oona Orpana ja Patrik Niklas-Salminen. Lisäksi Porsche Junior Team Finlandin pelaajia on vauhdissa maailmalla. Kotimaassa Cinia JGP -osakilpailusarja alkaa Kaarinassa, Turussa ja Oulussa sekä Tykkimäki Mini- ja Miditennis Tour jatkuu Kauniaisissa ja Tampereella.
Emil Ruusuvuori, 20, pyrkii kohti pääsarjaa vuoden ensimmäisessä Grand Slam -turnauksessa Australian avoimissa. Ruusuvuori aloitti kautensa komealla finaalipaikalla ATP Challenger -turnauksessa Australiassa.
Ruusuvuori on sijoitettu karsintakaaviossa neljänneksi. Hän kohtaa avausottelussaan keskiviikkona argentiinalaisen Facundo Menan (ATP-204). Ruusuvuori ja Mena kohtasivat toisensa kahdesti vuonna 2019 Meksikossa kovilla ulkokentillä. Mena voitti molemmat kohtaamiset. Tuolloin Ruusuvuori teki paluutaan kilpakentille sairastelujen jäljiltä.
Tie aukeaisi pääsarjaan kolmella voitolla.
Henri Kontinen pelaa yhdessä intialaisen Rohan Bopannan kanssa Aucklandin ATP-turnauksessa. Pari on turnauksen kolmanneksi sijoitettu ja he kohtaavat avausottelussaan tiistaina duon Cameron Norrie/Rhett Purcell.
Aucklandin jälkeen Kontinen matkustaa Melbourneen ja vuoden ensimmäiseen Grand Slam -turnaukseen Australian avoimiin. Kontisen ja saksalaisen Jan-Lennard Struffin yhteistyö alkaa Melbournesta. Viime vuodelta Kontinen puolustaa Australian avointen finaalipaikkaa.
Ammattilaiskentillä hakevat menestystä myös Harri Heliövaara ATP Challenger -turnauksen nelinpelissä Thaimaassa sekä ITF-kiertueella pelaavat Oona Orpana Tunisiassa ja Patrik Niklas-Salminen Espanjassa.
Lähde: Tennisliiton tiedote
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Mitä suomalaishiihtäjä oikein teki? Selostaja hämmästyi suorassa lähetyksessä
- Johanna Matintalo romahti – valmentaja reagoi heti
- Urheilupomolta rehellistä puhetta Ylellä – myönsi maastohiihdon todellisen ongelman
- Suomen olympiahaaveet sulivat viimeisillä kilometreillä – henkilökohtaiset mitalit jäivät haaveeksi
- Therese Johaug vihjasi paluusta – lähetti viestin Frida Karlssonille
- Täysi suksikaaos 50 kilometrillä – nappasi kilpailijan sukset
- Norjalaisten kultataistossa kuohui – Kläbo paljasti turhautumisensa
- Lindsey Vonn tyrmää syytökset itsekkyydestä – julkaisi napakan vastauksen
- Olympialaisten ohjelma tänään – aikataulu, suomalaiset ja tv-lähetykset
- Donald Trumpin olympiasuunnitelmiin muutos
- Norjalaisten kultataistossa kuohui – Kläbo paljasti turhautumisensa
- Therese Johaug vihjasi paluusta – lähetti viestin Frida Karlssonille
- Hiihtomaajoukkueen jäsenten toiminta herätti ihmetystä Ylellä – HS ja IL saivat valmentajat kiinni
- Täysi suksikaaos 50 kilometrillä – nappasi kilpailijan sukset
- Olympiakomitealta karmea tieto Iivo Niskasesta
- MTV: Suvi Minkkinen puhuu nyt uransa jatkosta: ”Vähän alkoi mieli kääntyä”
- Suomen olympiahaaveet sulivat viimeisillä kilometreillä – henkilökohtaiset mitalit jäivät haaveeksi
- Suomen hiihtomaajoukkueessa uusi sairaustapaus
- Lindsey Vonn tyrmää syytökset itsekkyydestä – julkaisi napakan vastauksen
- Olympialaisten ohjelma tänään – aikataulu, suomalaiset ja tv-lähetykset