Viime viikonloppuna Ruotsin Falunissa käydyissä Nuorten Pohjoismaiden mestaruuskisoissa nähtiin monia suomalaisia mitallisuorituksia. Viikonlopun aikana suomalaiset keräsivät yhteensä seitsemän palkintopallisijaa.

Maastohiihto

Maastohiihdossa alle 18-vuotiaiden sarjassa perjantain 10 kilometrin perinteisellä nähdyssä kilpailussa suomalaisista Niko Anttola hiihti kilpailun voittoon 11 sekuntin erolla toiseksi tulleeseen Norjan Preben Horveniin. Muut suomalaiset jäivät kauas kärjestä, toiseksi paras oli 23:lla sijallaan Jarkko Kukkonen. Suomalaisista kilpailussa on mukana myös Topias Kemppi (29:s), Ville Muhonen (39:s), Jussi Hyytiäinen (46:s), Iiro Uusitalo (56:s) sekä Leevi Vuorinen (84:s).

Niin ikään perjantaina käydyssä naisten viiden kilometrin perinteisen kilpailussa kolme suomalaista ylsi 20 parhaan joukkoon, Aino Pihlava oli 11:s, Maija Tiainen 14:s ja Sanni Räisänen 20:s. Muut suomalaiset olivat Iida Vuollet (27:s) sekä Saara Mattila (49:s).

Lauantain sprinteissä ei suomalaisia nähty finaaleissa. Parasta vauhtia piti Niko Anttola, joka oli lopputuloksissa 12. Niukasti välierän ulkopuolelle jäi pojissa Jussi Hyytiäinen (13:s) sekä Iiro Uusitalo (15:s). Tytöissä Iida Vuollet oli 14:s.

Sunnuntaina viesteissä juhlittiin taas suomalaista mitallia kun poikien 3×5 km joukkue tuli kolmanneksi. Joukkueessa hiihtivät Jarkko Kukkonen, Niko Anttola sekä Topias Kemppi. Eroa voittajajoukkue Norjaan jäi 17 sekuntia. Suomen kakkosjoukkue Jussi Hyytiäinen, Iiro Uusitalo ja Leevi Vuorinen olivat kilpailun kymmenensiä. Tyttöjen puolella 3×3 km viestissä Suomen ykkösjoukkue Elisa Mattila, Sanni Räisänen ja Iida Vuollet hiihtivät kuudensiksi. Heti perään tuli Suomen kakkosjoukkue kokoonpanolla Aino Pihlava, Maija Tiainen ja Saara Mattila. Kilpailun voitti Norja.

Joukkueen valmentajana toiminut Jussi Simula oli tyytyväinen viikonlopun saldoon.

– Perinteisen normaalimatka meni huipusti, kun pojissa tuli normaalimatkan mestaruus sitten Sami Lähdemäen 2010 mestaruuden jälkeen. Viesteissä tytöt tekivät tasaista jälkeä, joka riitti sijoille 6. ja 7. Mitaleille vaaditaan vielä napsu lisää vauhtia. Poikien viesti sujui loistavasti ja huippujännän loppuratkaisun jälkeen Topias Kemppi sinetöi pronssin ohittamalla ruotsalaisen loppusuoralla. Kaiken kaikkiaan nuorille hyvää kokemusta kansainvälisestä kisasta ja tiimin toimintatavoista kisoissa.

Yhdistetty

Yhdistetyssä juhlittiin myös kultajuhlia, kun Herman Happonen voitti lauantaina käydyn Gundersenin kilpailun. Myös muut suomalaiset mahtuivat 10 parhaan joukkoon. Timi Heiskanen oli kilpailun viides, Arsi Tietäväinen hiihti maaliin kuudentena ja Jarkko Lankinen oli seitsemäs. Sunnuntain pariviesteissä suomalaiset sijoittuivat pronssille joukkueella Herman Happonen ja Timi Heiskanen. Arsi Tietäväinen ja Jarkko Lankinen sijoittuivat neljänsiksi.

Yhdistetyn joukkueen valmentaja Lasse Moilanen oli tyytyväinen suomalaisten panokseen.

– Sunnuntaina parisprintin mäkiosuudella tekeminen oli koko joukkueella tasaista, mutta varsinaisia onnistumisia ei tullut ja ero Norjan joukkueisiin kasvoi turhan suureksi. Hiihtoladun profiili oli lisäksi todella tasainen, eikä sijoituksia saatu enää ladulla nostettua. Kokonaisuudessaan kilpailuista jäi positiivinen fiilis ja saimme lisää arvokasta kokemusta kansainvälisistä kilpailuista niin urheilijoille kuin valmentajille.

Mäkihyppy

Mäkihyppyjoukkueessa oli mukana viisi urheilijaa, neljä pojissa ja yksi tytöissä. Mestaruusjuhlista vastasi Alva Thors, kun hän nappasi kultaa tyttöjen kilpailussa. Poikien sarjassa ei hypyt tällä kertaa riittäneet mitalleille, Vilho Palosaari oli viides, Kalle Törmänen seitsemäs ja Paavo Romppainen kahdeksas. Mixed team kilpailussa Thors jatkoi mitalliputkea, kun hän Vilho Palosaaren kanssa tuli hopealle. Viikonlopun päätti poikien joukkuekilpailun pronssimitalli.

Joukkueen vastuuvalmentajana toiminut Olli Muotka oli tyytyväinen viikonlopun saldoon.

– Alva veti hienosti tytöissä ja hoiti homman niinku pitää. Pojissa Norjalla kova taso, eikä pystytty vastamaan siihen tällä kertaa.

Lähde: Hiihtoliiton tiedote