Kazakstanilainen ampumahiihtäjä Anton Pantov on saanut kovan rangaistuksen maansa lajiliitolta. Rangaistusten syynä on päihtyneenä esiintyminen maajoukkueen tapahtumassa.

28-vuotias sai peräti neljän vuoden kilpailukiellon, koska syyllistyi samaan rikkeeseen jo toista kertaa. Pantovin lisäksi kolme muuta ampumahiihtäjää, Timur Kuts, Vladislav Vitenko ja Roman Jeremin saivat vuoden kilpailukiellot.

Miehet oli juopotelleet maajoukkueleirillä tammikuun lopussa Itävallan Obertilliachissa. Hotellissa olleet urheilijat olivat tuhonneet käytävillä olevaa irtaimistoa. Lisäksi yksi hotellihuone oli ollut hirvittävässä kunnossa.

– He olivat oksentaneet seinille, joten huoneen siivoamiseen meni ylimääräistä aikaa, henkilökunnasta kerrottiin Aftonbladetin mukaan.

Paikalle saapunut Kazakstanin valmentaja näki nelikon olevan vahvasti päihtynyt. He kuitenkin väittivät olleensa hiljaa ja käyneensä nukkumaan jo kello 23. Pantov kertoo oksentaneensa korkean ilmanalan takia, eikä alkoholi liittynyt asiaan.

– Oksensin yöllä, sillä oli vaikeaa hengittää vuoristossa. Se tapahtui lähellä vessaa, ampumahiihtäjä väittää.