Julia Kykkänen hyppäsi Sloveniassa sijalle 33 – muut suomalaiset karsiutuivat kilpailusta
Kuva: Getty Images
Julia Kykkänen selvisi ainoana suomalaisena sunnuntain aamupäivän karsinnasta kilpailuun. Hyppy riitti sijalle 33.
Sunnuntai alkoi Ljubnossa karsinnalla. Suomalaisista karsintaan osallistuivat Susanna Forsström, Julia Kykkänen, Jenny Rautionaho sekä Julia Tervahartiala. Vain Kykkänen pääsi karsinnasta kilpailuun 77.5 metrin hypyllä. Kilpailussa hyppy kantoi metrin pidemmälle ja oikeutti 33:teen sijaan.
Naisten päävalmentaja Ossi-Pekka Valta näkee, että Kykkäsen hypyissä on vielä teknisesti parannettavaa.
– Julian hyppääminen on aikalailla samanlaista mitä se on ollut, kova kiire eteen ja se hyppy tuhoutuu sitten siihen.
– Susanna Forsström oli lähellä kilpailupaikkaa, hyppääminen on hyvännäköistä, ongelmana vauhtimäen nopeudet, ne on todella huonot. Sitä täytyy alkaa hänen kohdallaan kehittämään. Jenny Rautionaholla oli ihan ok viikonloppu, tänään hyvä hyppy ja se on lähtenyt kehittymään. Tervahartialan Julia ei saanut samanlaisia suorituksia kuin eilen, tänään oli liian aikaisessa keulalla. Kaiken kaikkiaan ok viikonloppu, summasi Valta muiden naisten suoritukset.
Kilpailun voitti Norjan Maren Lundby ennen Itävallan Eva Pinkelnigiä ja Slovenian Nika Kriznaria.
Lähde: Hiihtoliiton tiedote
LUE MYÖS:
- Jokerit vajosi Espoossa syvemmälle – nyt leijuu iso kysymys Tomek Valtosen yllä
- Suomalaispainijalta karu ratkaisu – ei lähde MM-kisoihin
- Nyt saa juhlia! Suomelle lentopallon EM-pronssia
- VilleGalle haastaa itsensä Berliinissä – rinnalle lähtee tuttu kiekkomies
- Ranska löysi Suomen heikon kohdan – tähtipelaaja paljasti taktiikan
- Santeri Välimaa avasi Suomen romahdusta – nosti esiin yhden ison eron
- Lentopallon EM-kisat 2026: Suomi, ottelut, tulokset, tv
- Ranska oli lentopallomiehille liikaa – kisat jatkuvat heti huomenna
- Suomalaispuolustaja hyökkäsi vastustajan kimppuun – NHL mätkäisi sakot
- Suomalaisaiturin kesä meni pahasti penkin alle – kertoo nyt tilanteestaan
- Nyt saa juhlia! Suomelle lentopallon EM-pronssia
- Jokerit vajosi Espoossa syvemmälle – nyt leijuu iso kysymys Tomek Valtosen yllä
- Sijoituskästi: Samppa Lajunen avasi vihdoin suunsa – tästä syystä ura loppui jo 24-vuotiaana
- 25 vuoden odotus päättyi – Pihla Kaivo-oja saavutti EM-hopeaa
- VilleGalle haastaa itsensä Berliinissä – rinnalle lähtee tuttu kiekkomies
- Ranska löysi Suomen heikon kohdan – tähtipelaaja paljasti taktiikan
- Suomalaispainijalta karu ratkaisu – ei lähde MM-kisoihin
- Alisa Vainio yrittää ennennäkemätöntä temppua – kertoi supervoimastaan
- Suomalaisaiturin kesä meni pahasti penkin alle – kertoo nyt tilanteestaan
- Venäläishiihtäjältä hyytävä paljastus – välit Aleksandr Bolshunoviin ovat jäiset