Kaarle Tapper ei onnistunut Lasen standardin MM-kilpailuissa: ”Ei kauheasti jäänyt kerrottavaa”

Kaarle Tapper sijoittui Laser standardin MM-kilpailuissa Australian Melbournessa 32:nneksi. Viimeinen päivä oli Tapperille erityisen haastava.
– Ei kauheasti jäänyt kerrottavaa tästä kisasta. Karsintapäivät menivät ihan ok välinerikosta huolimatta, mutta finaalipäivät olivat minulle vaikeita, Tapper kommentoi.
Tapper kilpailee seuraavan kerran Palma de Mallorcalla maaliskuun lopussa.
Laser radialin maansisäinen karsinta huipentuu
Olympiapurjehduksen MM-kilpailuputki jatkuu Australian Melbournen ympäristössä. Laser radial -luokan maailmanmestaruuksista kilpaillaan Sandringhamissa 23.-28. helmikuuta ja RS:X-luokan MM-titteleistä Sorrentossa 25.-29. helmikuuta.
MM-kilpailu on samalla Tuula Tenkasen ja Monika Mikkolan maansisäisen olympiakarsinnan toinen osakilpailu. Vuoden 2019 MM-kilpailu oli ensimmäinen osa, ja tuolloin Tenkanen otti kahdeksan pisteen etumatkan. Karsinnassa otetaan huomioon molempien kilpailujen sijoitukset.
Karsinnassa saa MM-voitosta pisteitä 42, hopeasta 36 ja pronssista 32. Pisteet laskevat siten, että 16:nnesta sijasta saa vain yhden pisteen. Tenkanen keräsi kahdeksannella sijallaan 12 pistettä ja Mikkola 13:nnella sijallaan neljä.
– Mitalimenestys huomioidaan pisteissä korostetusti, joten menestyksestä palkitaan, päävalmentaja Joakim Wilenius sanoo.
Olympiakomitea tekee lopullisen valinnan edustajasta. Tenkanen edusti Suomea Pekingin ja Rion olympialaisissa. Mikkolalla ei ole vielä olympiakokemusta.
– Sekä Tuulalla että Monikalla on ollut hyvä treenijakso Australiassa. He ovat valmistautuneet hyvin MM-kilpailuun, Wilenius jatkaa.
RS:X-luokassa maajoukkuetta edustaa Tuuli Petäjä-Sirén, joka on jo valittu Tokion olympialaisiin.
Lähde: Suomen Purjehdus ja Veneily ry:n tiedote
Voita kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin 2025 Tampereelle!
-
- VIP-pakettiin sisältyy:
- otteluliput Suomen otteluun parhailta paikoilta
- korkeatasoinen ruokailu
- oma nimetty pöytä ennen ottelua, puoliajalla ja ottelun jälkeen
- majoitus Sokos Hotel Ilveksessä
- VIP-pakettiin sisältyy:
-
- Podcast: Kari-Pekka Kyrö kuuluu suomalaisurheilun Hall of Fameen!
- IL: Suomen hiihtonaiselle satelee melkoisia viestejä miehiltä
- Aino-Kaisa Saarinen löi nyrkin pöytään Ylellä – suoraa tekstiä Suomen hiihtonaisille
- Kulisseissa kuohuu: Ulos maajoukkueesta – ampumahiihtäjän raivo repesi
- Tämän pelleilyn on loputtava – Norjan hiihtoässän toiminta raivostuttaa
- Valmentaja lausui Ylelle jäätävät sanat Saga Vannisesta
- IS:lle paljastus: Maajoukkuekaveri lausui Iivo Niskaselle melkoiset sanat
- Nooralotta Neziri kävi päivystyksessä – ällistyi saamastaan laskusta
- Voi ei: Suomen hiihtotähti koki kovan kohtalon MM-kisojen jälkeen
- Se meni täysin pieleen – Iivo Niskanen paljasti nyt todellisuuden
- Kulisseissa kuohuu: Ulos maajoukkueesta – ampumahiihtäjän raivo repesi
- Valmentaja lausui Ylelle jäätävät sanat Saga Vannisesta
- Ruotsin hiihtotähdestä Frida Karlssonista saatiin ikävä tieto
- Voi ei: Suomen hiihtotähti koki kovan kohtalon MM-kisojen jälkeen
- Aino-Kaisa Saarinen löi nyrkin pöytään Ylellä – suoraa tekstiä Suomen hiihtonaisille
- Suomalainen ampumahiihtonainen heräsi – ikävä totuus selvisi nopeasti
- Se oli siinä: Suomalainen hiihtoässä päätyi kovaan ratkaisuun
- IL: Suomen hiihtonaiselle satelee melkoisia viestejä miehiltä
- Nooralotta Neziri kävi päivystyksessä – ällistyi saamastaan laskusta
- Tämän pelleilyn on loputtava – Norjan hiihtoässän toiminta raivostuttaa