SM-viikolla kisattiin jopa lumisodan mestaruudesta – ”Osoittautunut erinomaiseksi Suomen urheilukulttuuria rakentavaksi tapahtumaksi”

Joensuun SM-viikolla ratkottiin Suomen mestaruuksia 12 eri lajissa. Lisäksi järjestettiin lajikokeiluja, näytösottelu ja kisattiinpa lumisodan Joensuun mestaruudestakin. Nähtävää ja koettavaa riitti kolmen päivän ajaksi niin paikan päällä kuin kotikatsomoissakin.
– On hienoa, että SM-viikko laskeutui uuteen urheilukaupunkiin! Talvinen Joensuu ja SM-viikko oli erinomainen yhdistelmä. SM-viikko on viime vuosina osoittautunut erinomaiseksi Suomen urheilukulttuuria rakentavaksi tapahtumaksi, jonka avulla voimme esitellä suomalaisille uusia liikkumisen muotoja. Täällä järjestetyt lajikokeilut osoittivat, että uudet lajit kiinnostavat, toteaa Olympiakomitean toimitusjohtaja Mikko Salonen.
SM-viikolla vieraili myös urheiluministeri Hanna Kosonen, joka piti kovasti näkemästään. Ministeri vieraili Joensuu Areenassa, jossa hän seurasi eri lajien SM-mittelöitä. Entisenä huippu-urheilijana Kosonen ei malttanut olla kokeilematta itsekin otevoimailua ja biljardia.
– On todella hienoa, että pienet lajit pääsevät tällä tavoin esiin. Jokaiselle voi löytyä se oma laji, kun pääsee näkemään, mitä kaikkea on tarjolla, Kosonen kehui.
Areenasta Kososen matka jatkui naapurikuntaan Kontiolahdelle, missä järjestettiin SM-viikkoon kuuluvat hiihtosuunnistuksen ja koirahiihdon SM-kisat.
SM-viikko järjestettiin nyt ensimmäistä kertaa Joensuussa. Kaupungin markkinointijohtaja Markku Pyykkönen oli erittäin tyytyväinen tapahtuman antiin:
– Talvinen SM-viikko tapahtumana oli juuri sellainen kuin toivottiinkin. Tapahtumapäivien aikana esiteltiin lukuisia mielenkiintoisia ja yllättäviä lajeja, joita pääsi seuraamaan niin televisiosta kuin paikan päällä. Suomesta löytyy uskomattoman paljon hienoja urheilulajeja ja tätä lajien moninaisuutta SM-viikko omalta osaltaan edistää. Hienoa, että saimme olla tässä työssä mukana, ja toivottavasti saamme talvisen SM-viikon Joensuuhun joskus uudelleen!
SM-viikon operatiivisesta toteutuksesta vastasi KOKO Tapahtuma, jonka puheenjohtaja Esa Niemi kiittelee vuolaasti itäsuomalaista ennakkoluulottomuutta ja vieraanvaraisuutta:
– Kaikki järjestelyt ovat sujuneet loistavasti ja Joensuun kaupunki toimi hienosti tapahtuman isäntänä. Joensuulaisten innovatiivisuus ja positiivisuus on vertaansa vailla, ja saimme tuotua hienosti urheilun ilosanomaa myös SM-mittelöiden ulkopuolella.
– Iso kiitos tapahtuman onnistumisesta kuuluu myös lajeille, jotka ennakkoluulottomasti lähtivät mukaamme pois ”ruuhka-Suomesta”. He ovat avainasemassa luomassa SM-viikon hyvää henkeä.
Seuraavaksi SM-viikko järjestetään heinäkuussa 2021 ja tuolloin tapahtumapaikkana on Salo.
Lähde: Olympiakomitean tiedote
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Elina Lampela vaihtoi vapaalle – seivästähti julkaisi harvinaisen uimapukukuvan
- Eronnut Riitta-Liisa Roponen teki tilannepäivityksen
- Reetta Hurske lähti Suomesta – teki ikävän paljastuksen
- Wilma Murto kertoi ilouutisen faneilleen
- Frida Karlssonista leviää karu kuva – näin ruotsalaistähti kommentoi
- Kello tikittää – kohta saadaan uutispommi Therese Johaugista
- Nooralotta Nezirin harjoitusleirin sai karun alun – ”Ihan kuraa”
- Hiihtotähti Kerttu Niskanen otti nyt kantaa vakavaan aiheeseen
- Sonja Leinamo lähti lomalle – ampumahiihtäjä ihastutti lomakuvillaan
- Urheilutähti yhdistettiin suomalaiseen jääkiekkoilijaan – puhui nyt suunsa puhtaaksi
- Eronnut Riitta-Liisa Roponen teki tilannepäivityksen
- Reetta Hurske lähti Suomesta – teki ikävän paljastuksen
- Wilma Murto kertoi ilouutisen faneilleen
- Urheilutähti yhdistettiin suomalaiseen jääkiekkoilijaan – puhui nyt suunsa puhtaaksi
- Mike Tyson pamautti – vain yksi nyrkkeilytähti maailmassa olisi voinut voittaa hänet: ”Hän oli eläin”
- Jelena Välbe sai brutaalin viestin Venäjällä – naiselle povataan nyt karua kohtaloa
- Sonja Leinamo lähti lomalle – ampumahiihtäjä ihastutti lomakuvillaan
- Frida Karlssonista leviää karu kuva – näin ruotsalaistähti kommentoi
- Hiihtotähti Kerttu Niskanen otti nyt kantaa vakavaan aiheeseen
- Silja Kosonen teki hurjan SE-tuloksen – sitten alkoi tippua hirmuisia uutisia maailmalta