Suomalaislaskija upeasti toiseksi Eurooppa Cupin big air –kisassa Slovakiassa

Freeskilaskija Miika Virkki sijoittui toiseksi Slovakian Kremnicassa järjestetyssä Eurooppa Cupin big air –kisassa lauantaina 8. helmikuuta 2020. Kisan voitti Italian Leonardo Donaggio 170,67 pisteellä, ja kolmanneksi laski Venäjän Dmitrii Makarov 162 pisteellä. Virkin kahden eri tempun yhteenlasketut pisteet olivat 164.
Kisaan osallistui 29 laskijaa Euroopan eri maista, ja finaaliin heistä pääsi kymmenen. Finaaliin selvittivät tiensä Virkin lisäksi myös Henri Immonen, joka sijoittui 7:nneksi ja Joel Liimatainen, joka oli 9. Atte Heikkilä jäi harmillisesti finaalin ulkopuolelle ollen kisan 12.
Miika Virkin kausi on alkanut myönteisissä merkeissä. Joulukuussa hän osallistui slopestylen FIS-kisaan Ruotsin Hemavanissa sijoittuen kolmanneksi.
Tammikuussa hän kävi slopestylen FIS- ja Eurooppa Cupin kisoja Ranskan Varsissa, sijoittuen molemmissa kuudenneksi. Sveitsin Crans Montanan slopestyle-kisassa sijoitus oli seitsemäs, josta kisaturnee jatkui Slovakian Kremnicaan.
Seuraavaksi Virkki kilpailee Eurooppa Cupin big airissa Puolan Katolnicassa tulevana viikonloppuna.
Eurooppa Cupin kisoihin osallistuvien määrä on kasvanut huomattavasti aikaisempiin vuosiin verrattuna. Esimerkiksi Varsin slope-kisaan osallistui 60 laskijaa, ja Crans Montanan 79 urheilijaa lukuisista Euroopan maista. Myös Eurooppa Cupin kilpailuissa tehtävien temppujen taso on vaikeutunut.
Lähde: Ski Sport Finlandin tiedote
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Katse lepää: Jasmi Joensuu julkaisi upeita kuvia
- Shokkipaljastus: Venäjän hiihtotähdet ovat tulossa Suomeen
- Ampumahiihtolegenda Mari Ederiltä yllättävä aluevaltaus
- Moukaritähti Suvi Niiranen meni naimisiin – kaksi päivää myöhemmin tärähti hirmukaari
- Iivo Niskanen teki tilannepäivityksen – muutos ulkonäössä varasti huomion
- Shokkiheitto: Hiihtotähdeltä rajua vihjailua Remi Lindholmin toiminnasta
- Toni Nieminen haluaa nyt rahaa – näistä sanoista paistaa jo epätoivo
- Merkittävä elämänmuutos – tähän Saga Vanninen on alkanut kypsyä
- Riitta-Liisa Roponen vaihtoi bilevaihteelle – säteili mekossa: ”Mikä mimmi”
- Moukaritähti Silja Kosonen hempeili somessa
- Suomen moukarinaisille tipahti kunnon shokkiuutinen keskellä yötä
- Riitta-Liisa Roponen vaihtoi bilevaihteelle – säteili mekossa: ”Mikä mimmi”
- Nyt saatiin kunnon shokkiheitto Krista Pärmäkoskesta
- Kyllä nyt kelpaa: Joni Mäki kertoi loistavia uutisia
- Unelma murskaksi – suomalaiselta yleisurheilutähdeltä synkkä päivitys: ”Tuntuu tosi pahalta”
- Nooralotta Neziri meni kuntosalille – tämä näky sai katseet kääntymään
- Hiihtotähti Katri Lylynperä yllätti uimapukuvideollaan
- Merkittävä elämänmuutos – tähän Saga Vanninen on alkanut kypsyä
- Älytön ennätysparannus – suomalaiselta superlahjakkuudelta loistava veto
- Shokkiheitto: Hiihtotähdeltä rajua vihjailua Remi Lindholmin toiminnasta