Benedek Oláh selätti peikkonsa – pöytätenniksen kilpailutoiminta tauolle ainakin huhtikuun loppuun asti
Kuva: Getty Images
Benedek Oláh eteni komeasti kahdeksan parhaan joukkoon Omanin Muscatissa pelattavassa pöytätenniksen ITTF:n Challenge Plus -osakilpailussa.
Pääsystä puolivälieriin Oláh kaatoi ranskalaisen Emmanuel Lebessonin tasaisessa ottelussa erin 4-3 (7-11, 11-9, 11-8, 9-11, 12-10, 5-11, 11-8). Maailmanlistalla 53 pykälää Oláhia (95:s) korkeammalla oleva Lebesson on vuoden 2016 Euroopan mestari. Oláhin ottelupallon jälkeinen tuuletus kertoi, että seitsemännen erän peikko on selätetty.
– Vihdoinkin 4-3 -voitto minua korkeammalla olevasta pelaajasta, Seinäjoen Sisun mies tuuletteli.
Oláhin pelit Omanissa päättyivät kuitenkin puolivälierien 1-4 (7-11, 12-10, 3-11, 8-11, 6-11) -tappioon intialaiselle Sharath Kamal Achantalle (38:s). Kakkoserässä suomalainen nousi kuuden pisteen takaa 12-10 -voittoon.
– Peli oli tiukkaa vääntöä, mutta kaveri oli kyllä parempi. Hänellä oli myös aivan järjetön tuuri – oli jopa pelin jälkeen vähän pahoillaan siitä, Oláh naureskeli.
Mukaan Omanista tarttui mukavat 550 ITTF:n rankingpistettä sekä rutkasti itseluottamusta.
– Viime aikoina olen pelannut hyviä kisoja: täällä ja Espanjassa ”kvartassa” sekä Portugalissa 16 joukossa, joten pitää olla kyllä tyytyväinen. Maailman rankingkin pitäisi nousta jonkin verran, Oláh laskeskeli.
Kansainvälinen Pöytätennisliitto ilmoitti perjantaina keskeyttävänsä koronaviruksen takia kaiken toimintansa maanantaista alkaen ainakin huhtikuun loppuun saakka, joten myös Moskovan olympiakarsintaturnaus peruuntuu tai siirtyy myöhemmäksi. Suomen Pöytätennisliitto noudattaa kattojärjestönsä suositusta ja peruu kaikki tapahtumansa toistaiseksi.
– Lähiviikkoina on tarkoitus treenata mahdollisimman paljon, mutta saa nähdä mitä yleensä pääsee tekemään. Nyt on ainakin aikaa valmistautua tuleviin kisoihin, Oláh päätti.
Lähde: Tiedote
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Melkoiset kuvat julki: Norjan hiihtomiehet viettivät yhteisen joulun
- Peli on pelattu: Ikävä tieto Ruotsin hiihtotähdestä
- Suomalaiselta yleisurheilijalta musertava päivitys terveydestään
- Johannes Kläbo päätyi kovaan ratkaisuun rakkaansa kanssa: ”Ilmoitamme raskain mielin”
- Hiihtotähti Frida Karlsson teki nyt ikävän olympiapaljastuksen – ”Urheilu petti minut”
- ”Maailman vahvin naishiihtäjä” jakoi melkoisen salipäivityksen
- Jasmi Joensuu jakoi intiimejä kuvia – Jesse Puljujärvikin innostui
- Dorothea Wierer päätyi rajuun ratkaisuun – toisin kuin Suvi Minkkinen
- Kunnon vahvistus: Suomalainen hiihtotähti tekee paluun
- Krista Pärmäkoski romahti – nyt saatiin selvä viesti

- Totuus julki – IS: Tähän Riitta-Liisa Lassilan hiihtoura kuoli
- Norjalainen ampumahiihtäjä löydettiin kuolleena – poliisi sanoi nyt sanottavansa