Nuori suomalaisnyrkkeilijä jättiyllätykseen: Löi lajilegendankin! – ”Onhan tämä aikamoinen saavutus”
Kuva: Getty Images
Mikkelin Nyrkkeilijöiden Vilma Viitanen taisteli uransa ensimmäisestä aikuisten turnauksesta kultaa voitettuaan 39. GeeBee-turnauksen finaaliottelussa Venäjän Nune Asatrian 3-2 hajaäänituomiolla. Ennen turnausta Viitanen oli otellut vain kerran aiemmin aikuisten sarjassa.
– Vastustajana Nune on minulle tuttu, olen hävinnyt hänelle arvokisoissa yleensä ihan alkukierroksilla, kun hän taas on edennyt jopa finaaleihin, joten sinä mielessä tämä oli todella maukas voitto. Ja lisäksi antoi tärkeää tietoa itselle siitä, missä vaiheessa oma lajikehitys kulkee, iloitsi Vilma voittonsa jälkeen.
Välieräottelussa Viitanen voitti kokeneen lajijegenda Marjut Laustin tuomareiden yksimielisellä päätöksellä. Finaalivastustaja oli Viitaselle tuttu junioriturnauksista.
– Pääsin ottelemaan ihan oman taktiikkani mukaisesti ja sain hyödynnettyä omia vahvuuksiani juuri niin kuin pitikin. Onhan tämä aikamoinen saavutus napata heti tällaiset voitot. Alkuvuosi meni vähän sairastellessa, joka myös nostaa voiton arvoa, Viitanen kertoo.
Nyrkkeilyn 39. kansainvälisen GeeBee-turnauksen finaaliottelut otellaan Helsingin Urheilutalolla.
Lähde: Tiedote
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Suomen maajoukkuehiihtäjä hirmuvedossa – ruotsalaistähdet eivät pysyneet kyydissä
- Ice Cage 8: Aikataulu, ottelijat, stream, liput
- Kohupäätös urheilumaailmassa: venäläiset takaisin maansa lipun alle
- Tragedia kosketti Sonja Leinamoa syvästi – julkaisi riipaisevan tekstin seuraajilleen
- Suomen uusi supertähti nousi rytinällä – Ella Mikkolan hurja muutos hämmästyttää
- Golftähdelle painajaisalku – miljoonat näkivät karun virheen suorassa lähetyksessä
- Seiska: Janni Hussi ja Jari-Matti Latvala – hynttyyt yhteen loppukesästä
- Oliver Helanderilta karu avaus uudessa valmennuksessa – tulostaulu kertoi tylyn totuuden
- Leijonien puolustus on nyt valmis – NHL:stä saapumassa vielä yksi vahvistus?
- Norjan ampumahiihtotähti sairaalaan – kivuille löytyi karu syy
- Krista Tervo julkaisi bikinikuvan harjoitusleiriltä – Emma Tainio riensi heti kommentoimaan
- Suomen uusi supertähti nousi rytinällä – Ella Mikkolan hurja muutos hämmästyttää
- Oliver Helanderilta karu avaus uudessa valmennuksessa – tulostaulu kertoi tylyn totuuden
- Tragedia kosketti Sonja Leinamoa syvästi – julkaisi riipaisevan tekstin seuraajilleen
- Nyt jysähti järjetön tulos – Suomeen hurja maailmanennätys
- Seiska: Janni Hussi ja Jari-Matti Latvala – hynttyyt yhteen loppukesästä
- Alisa Vainio paineli lähes SE-vauhtia – sitten tärähti kova tuomio
- Norjan ampumahiihtotähti sairaalaan – kivuille löytyi karu syy
- Suomen uusi keihäsihme räjäytti pankin – yli seitsemän metrin ennätysparannus
- 150-kiloinen järkäle moukaroi vapaaottelulegendan – tyrmäys puhutti Tampereella