Youth Athletics Games -tapahtumalle (YAG) on päätetty varapäivät. Lappeenrannassa järjestettävän nuorisoyleisurheilun suurtapahtuman alkuperäiset päivät ovat 12.–14. kesäkuuta. Jos tapahtumaa ei koronavirusepidemian takia voida tuolloin järjestää, varapäivät ovat 31.7.–2.8. 2020.

– Päätös mahdollisesta varapäivien käyttämisestä julkistetaan tiedotteella 16. huhtikuuta. Seuraamme viranomaisten ohjeita ja toimimme niiden mukana. Jos YAG on mahdollista järjestää kesäkuussa, niin tehdään, muussa tapauksessa kilpailu siirtyy heinä-elokuun taitteeseen, sanoo Suomen Urheiluliiton nuorisopäällikkö Piia Jäntti.

Jäntin mukaan YAG:n kisajärjestelyt jatkuvat toistaiseksi normaalisti, mutta valmistautuminen mahdollisten varapäivien käyttöön on aloitettu.

– Jos tapahtuma siirtyy koronavirusepidemian takia toiseen ajankohtaan, ilmoittautumismaksut eli YAG:hen varatut kisapaketit siirtyvät automaattisesti uuteen ajankohtaan. Jos urheilijalla on selkeä este, miksi hän ei silloin pysty kisapakettia käyttämään, palautamme kisapaketin hinnan miinus 10 euron käsittelymaksu, Jäntti sanoo.

– Hotellivarauksien osalta selvitämme, koronavirusepidemian takia varapäiville mentäessä, onko alkuperäinen varaus mahdollista siirtää uuteen ajankohtaan. Jos tämä ei onnistu, palautamme varauksen miinus 10 euron käsittelymaksu.

Jos varapäiviä käytetään, YAG:n kisapakettien hintaportaat muuttuvat seuraavasti: 1. hintaporras on voimassa 12.6. asti ja 2. hintaporras 19.7. asti. Ilmoittautuminen päättyy 19.7. ja viestijoukkueilla 23.7.

Lähde: Urheiluliitto