Salibandyliigan pudotuspeleissä nähtiin heti jättiyllätys! – Supertähti tehtaili hurjat tehot
Kuva: Juha Tamminen
Salibandyliigan puolivälierissä nähtiin heti avausiltana yllätys, kun runkosarjan kahdeksanneksi sijoittunut Happee löi ykkönen Classicin sen kotikaukalossa 9-7. Muissa pareissa nähtiin kotivoitot, kun Oilers löi jatkoajalla Westend Indiansin 7-6 ja EräViikingit SPV:n 5-3.
Tampereella nähtiin hurja kolmas erä, jossa Classic nousi ensin tappiolta 4–3-johtoon, sitten Happee edelle tilanteeseen 4-6 ja Classic uudelleen tasoihin. Lopussa Happee kuitenkin oli vahvempi, kun tänään tehot 4+2 hurjastellut Peter Kotilainen laukoi keskisuomalaiset uudelleen johtoon kolme ja puoli minuuttia ennen loppua. Kotilainen ja Jami Manninen ehtivät kaunistella vielä lukemia tyhjiin ennen Classicin Nico Salon kosmeettista kavennusta loppusekunneilla.
Espoon derbyn 1 071 katsojan edessä Oilers näytti pelaavan selvästi paremmin ja karkasi kolmannen erän alussa jo 5–2-johtoon, mutta Niko Laiti ja Eero Harjula nostivat sitkeän haastajan maalin päähän. Edes Markus Markkolan Öljymiehille iskemä 6-4-osuma ei vielä riittänyt avausvoittoon, kun Valtteri Kainulainen rangaistuslaukauksesta ja Otto Lehkosuo 14 sekuntia ennen loppua ilman maalivahtia nostivat Indiansin tasoihin. Jatkoajalla Oilers sai kuitenkin palkintonsa. Santeri Lindfors kiersi puolustajan ja pudotti taakse Sylvester Raikamolle, jonka suora laukaus pysäytti kellot aikaan 61.41.
Vantaalla SPV tasoitti kahdesti EräViikinkien johdon ja näytti kaukalossa jopa vahvemmalta joukkueelta, mutta maalivahti Santtu Strandberg piti kotijoukkueen pelissä. Ero syntyi vasta ottelun viimeisellä kymmenminuuttisella, kun Roni Laasonen upotti pallon neljän minuutin välein kahdesti SPV:n verkkoon. Vieraiden vedettyä maalivahti Rasmus Hasun penkille Jari Hankkio kavensi, mutta sitten sinetöi Jani Kukkola loppunumerot tyhjään verkkoon.
Neljäs puolivälieräpari Nokian KrP–TPS aloittaa oman urakkansa lauantaina.
Lähde: Salibandyliiton tiedote
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Immun Fight Club – IFC 21.3.2026: Liput, tv, ohjelma
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Lake Placid 2026 | Hiihdon maailmancup: Ohjelma, tv, tulokset
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Krista Pärmäkosken uran viimeinen hetki sai Jessie Digginsin itkemään
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet