Salibandyliiton toiminnanjohtaja jättää tehtävänsä – ”Uudistuksia on jatkettava”
![t_yleiskuvasalibandy8](https://www.suomiurheilu.com/app/uploads/2014/10/t_yleiskuvasalibandy8.jpg)
Salibandyliiton toiminnanjohtajana elokuusta 2015 työskennellyt Kari Lampinen jättää tehtävänsä kesäkuun alussa. Tehtävään hän tuli yritysmaailmasta ja hänet palkattiin muutosjohtajaksi.
– Tulin Salibandyliittoon vajaat viisi vuotta sitten ja sain silloiselta puheenjohtajalta selkeän toimeksiannon uudistaa toimintaa ja toimintakulttuuria, Kari Lampinen kommentoi.
– Tämä on ollut antoisaa aikaa ja aika on kulunut nopeasti, mutta muutosjohtajan työssä on ollut myös omat haasteensa. Olemme saaneet paljon aikaiseksi, mutta toimintaympäristön muuttuessa uudistuksia on toki jatkettava.
Lampinen kokee, että nyt kun salibandyn strategiaa päivitetään tänä vuonna, on sopiva hetki antaa viestikapula seuraavalle.
Salibandyliiton puheenjohtaja Risto Kauppinen kiittää, että Lampinen on jalkauttanut tehokkaasti vuonna 2015 laadittua salibandyn strategiaa.
– Kari nauttii hallituksen luottamusta. Olemme hänen tuloksiinsa tyytyväisiä. Liiton talous ja asetetut tavoitteet on pääosin saavutettu. Hän on johtanut Salibandyliittoa määrätietoisesti ja strategian mukaisesti, Kauppinen kommentoi.
Viime vuosina Salibandyliiton toimintaa on tavoitteellistettu ja ammattimaistettu ja liittoon tullut paljon uusia tekijöitä. Lampisen aikana muun muassa salibandyn brändi on uudistunut, viestinnän tekemistä on kirkastettu ja salibandyn näkyvyys on lisääntynyt, suunnitelmallinen seurakehitystoiminta on aloitettu ja valmentaja- ja pelaajakehitysjärjestelmää kehitetty voimakkaasti. Lampisen johdolla myös MM2020-kotikisaprojekti on organisoitu hyvään vauhtiin.
– Salibandy on hieno laji, ja toivon sekä lajille että Salibandyliitolle menestystä. Haluan kiittää koko salibandy-yhteisöä ja liiton työkavereita kuluneista vuosista, Lampinen päättää.
Salibandyliiton hallitus aloittaa välittömästi uuden toiminnanjohtajan hakuprosessin.
Lähde:Salibandyliitto
- Ida Hulkko otti olympiapaikat haltuun – ”Uusi seksipommi on kylässä”
- Saga Anderssonin treenivideo villitsi – ”Mikä nainen”
- Ylen uutinen oli liikaa – Kristiina Mäkelän kuppi meni nurin
- Missä kunnossa – Riitta-Liisa Roposelta huikea urheilusuoritus
- Venäjän hiihtotähti vaihtoi Tatarstanin joukkueeseen – avasi nyt suunsa
- SE-mies yritti kovaa temppua ja epäonnistui – ”Loppuun asti yritin”
- No huh – Ella Junnila täräytti rajun väitteen Ylelle
- Pariisin olympialaiset saivat suomalaisittain loistokkaan alun – ”Huikea avaus”
- Therese Johaug harvinaisessa kuvassa – esitteli rantakuntoaan: ”10/10”
- Eveliina Määttänen yllätti faninsa – poseerasi upeissa kesäkuvissa
- Hirmukaari ja SE-tulos: Suomalaisheittäjältä hurja paluu kuuden vuoden tauon jälkeen
- Ikäeroa 20 vuotta – urheilulegendan väitetty suhde povipommiin kuohuttaa
- IS:lle paljastettiin – tässä vaiheessa alkoi näkyä merkkejä Tapio Suomisen ongelmista
- Ylen selostaja avasi suunsa – paljasti vaietun totuuden Tapio Suomisesta
- Kristiina Mäkelän elämään muutos – ”Virallisesti neiti Mäkelä”
- Suomalainen keihästähti vaihtoi lajia – löi pöytään huiman tuloksen
- Eveliina Määttänen yllätti faninsa – poseerasi upeissa kesäkuvissa
- Harva sanoo tällaista ääneen – Silja Kosonen pamautti hurjaa tekstiä IL:lle
- Salainen ihailija? Krista Pärmäkoskea odotti melkoinen yllätys
- Therese Johaug harvinaisessa kuvassa – esitteli rantakuntoaan: ”10/10”