Savo Volley jätti Tiikerit nollille – Antti Siltala kovassa iskussa
Kuva: Getty Images
Savo Volley jatkoi iloista pelaamistaan viime viikonlopun Loimu-ottelusta.
Kokkolan Tiikerit kaatui selkeästi Kuopio-hallissa lukemin 3-0 (25-18, 25-18, 25-22).
Samaan aikaan pelatussa VaLePa – Akaa-Volley –pelissä VaLePa jäi ilman pisteitä, joten Savo Volley siirtyi Mestaruusliigan kakkospaikalle ja pysyy siinä, mikäli voittaa lauantain ottelussa Oulun Ettan.
Kotijoukkue oli niskan päällä koko ottelun ajan, eikä voittajasta ollut tällä kertaa epäselvyyttä missään vaiheessa.
– Pelin pitää olla tuollaista iloista. Oikein mukava oli katsella peliä tuolta kentän laidalta, purki tuntojaan Savo Volleyn päävalmentaja Jukka Tuovinen.
– Pelasimme suunnitelman mukaan. Syöttömme ei ollut mikään raju, mutta laitoimme vastustajan niiden avulla töihin.
– Hyökkäystehomme oli erittäin hyvä. Varsinkin puolustuspallojen jälkeisissä hyökkäyksissä, niissä taisi meille tulla vain yksi suora virhe, sanoi Tuovinen.
Vastustajan valmentaja Mikko Keskisipilä tunnusti ottelun tuloksen oikeaksi.
– Olisimme halunneet tarjota yleisölle jotain parempaa. Meillä oli alla ihan hyvä treeniviikko, ja se antoi aiheen odottaa parempaakin, mutta meiltä ei löytynyt aseita Savo Volleytä vastaan tänään, sanoi Keksisipilä.
– Meillä oli koko pelin ajan vaikeuksia vastaanoton kanssa, mutta niin taitaa kaikilla olla tässä salissa.
Jukka Tuovinen nyökytteli vieressä.
Savo Volleyn iloisen peli-ilmeen ruumiillistuma oli tällä kertaa kapteeni Antti Siltala, joka oli melkoinen työn sankari. Hän hoiti päävastuun vastaanotosta ja hyökkäsi kaikkiaan 18 passista 61 prosentin teholla. Hänen pistesaldonsa (16/+11) oli illan korkein.
– Ihan ok peli. Vastaanoton kanssa oli vähän ongelmia. Loimua vastaan näytti jo hyvältä ja jälleen onnistuimme pitämään pakettimme kasassa. Ja kirjoita sinne, että Fede pelasi jälleen erittäin hyvän pelin, vannotti kapteeni Siltala.
Vierasjoukkueen paras oli yleispelaaja Jiri Hänninen (12/+7), mutta hyvät omat pisteet eivät luonnollisestikaan paljoa lohduttaneet.
– Tuon verran me olemme jäljessä, totesi Hänninen.
Lähde: Savo Volleyn tiedote
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Yllätysdiili – IL: Topi Raitanen löi rahoiksi: ”Se on bisnestä”
- Täydellinen venyminen paineen alla – Harri Heliövaara ja Henry Patten jatkoon
- MTV: Wilma Heltelä tapaturmassa
- Vankilasta maailmanmestariksi – nyt viimeinen ottelu 50-vuotiaana
- Alppihiihdon rahalista julki – yksi nimi täysin omassa luokassaan
- Verinen maratondraama – Alisa Vainion kilpasiskon jalka repesi kesken kisan
- Suomen hiihtonaiselta raju purkaus: ”Sai hävetä”
- Entinen Putinin tukija nyt vaikeuksissa – Venäjältä kova toimenpide uhkaa
- Nuori lupaus taas kohun keskellä – sekoili strippiklubilla
- Maavaihdos kohahduttaa – superlupaus jättää Norjan ja siirtyy edustamaan Ruotsia
- Hyvästien paikka – Joni Mäki päätyi rajuun ratkaisuun
- Jättiyllätys – Nooralotta Neziri miettii totaalista lajinvaihtoa!
- Suomen naishiihtäjä lopetti uransa – osallistuu nyt toisen lajin MM-kisoihin!
- Olympiasankari palkittiin – kotikaupunki muisti Vilma Ryyttyä isosti
- MTV: Wilma Heltelä tapaturmassa
- Frida Karlsson vangitsi katseita punaisella matolla – tyyli puhuttaa
- Kaisa Mäkäräinen kohtasi haasteen – ”En tiedä miten pitäisi”
- Kauden kotimainen kärkitulos – Vilma Itälinna aloitti lupaavasti Italiassa
- Hiihdon tuore olympiamitalisti vaativaan leikkaukseen