Lumilautacrossin maailmancupin kilpailussa Sierra Nevadassa Espanjassa Anton Lindfors on sijoittunut 28:ksi. Hän jatkoi myös karsinnoista finaaliin samalla sijalla.

Lindfors jäi ensimmäisessä finaalilaskussaan heti startissa neljänneksi, eikä saanut nostettua sijoitustaan laskun aikana. Hän ei laskuunsa ollut tyytyväinen:

– Jäi aika pahasti piippuun. Mulla hajosi side juuri ennen lähtöä. Sträpi irtosi ja jouduin sitä ruuvailemaan portissa. Ehkä se vähän vaikutti siihen, että oli noin heikko suoritus. Voi olla myös se, että olen ollut kolme kuukautta laskematta. Aika epätyypillinen finaalilasku itselle. Taisi olla myös kauden viimeinen finaalilasku, sillä taidan jäädä maailmancupin finaalin ulkopuolelle, Lindfors kommentoi.

Lindforsilla on ollut kauden aikana monelaisia haasteita loukkaantumisista pitkään kuumeeseen. Kisojen peruuntumisienkin vuoksi startit ovat jääneet vähäisiksi. Hän epäilee, ettei sijoitukset riitä paikkaan maailmancupiin finaaliin Veysonnaz’n Sveitsiin.

– Kroppa on aika rikkinäinen vielä, eikä tässä ihan täydessä kunnossa vieläkään olla. Aika paljon on menty taaksepäin loukkaantumisten ja sairastamisien takia. Sinänsä on ihan ok, että pääsin finaaliin ja ehkä olisin tällaisella radalla voinut paremmalla rutiinilla ottaa enemmän. Näin tällä kertaa, ja hommat jatkuu ensi vuonna

Sierra Nevadan kilpailun voitti Espanjan Lucas Eguibar.

Lähde: Lumilautaliiton tiedote