Upea tarina! Huippu-urheilija tekee 13-tuntisia päiviä ”etulinjassa” auttaen vakavasti sairaita: ”Jos ihmiset näkisivät sen, minkä minä näen, he eivät poistuisi kotoa”

© Kuva: Getty Images

Italiassa koronavirus on keskiviikkoon mennessä tappanut yhteensä 7 503 ihmistä. Tartunnan saaneita on virallisten lukujen mukaan lähes 75 000. Uusien tartuntojen määrä jatkoi kuitekin hidastumistaan jo neljättä päivää putkeen järeiden eristystoimien ansiosta.

Italian rugbymaajoukkueen pelaaja Maxime Mbanda ei ole jäänyt kotiinsa odottamaan epidemian menemistä ohi. Hän halusi auttaa sairaita ihmisiä hädän keskellä.

– Kun kaikki rugbyyn liittyvä peruttiin, mietin, miten voisin auttaa ilman lääkintäasiantuntijuutta. Löysin keltaisen ristin, joka kuljetti lääkkeitä ja ruokaa iäkkäille, Mbanda kommentoi uutistoimisto AFP:lle.

26-vuotias Mbanda kuljetti ensin tarvikkeita, ruokaa ja lääkkeitä, mutta sen jälkeen mies päätettiin siirtää ”etulinjaan”. Hän siirtää positiivisen testituloksen saaneita potilaita sairaalasta toiseen

– Jos ihmiset näkisivät sen, minkä minä näen sairaaloissa, ei ostoskeskusten ulkopuolella olisi enää jonoa. Ihmiset ajattelisivat kaksi, kolme tai neljä kertaa ennen kuin lähtisivät kotoaan edes lenkille.

Kovassa kunnossa oleva urheilija tekee pitkää päivää vapaaehtoisena, eikä valita vaikka joutuisi ylitöihin.

– Aloitin kahdeksan päivää sitten. En ole pitänyt yhtään vapaapäivää, ja vuoroni ovat 12–13-tuntisia. Kun katson sairaalahuoneisiin, sanon itselleni, etten voi olla väsynyt.