Pauliina Polet kolkuttelee maailman ehdotonta huippua ratamelonnassa. Viime vuonna hän oli jo erittäin lähellä A-finaalitasoa arvokisoissa, sillä MM-kisoissa sijoitus oli 12:s ja EM-kisoissa 10:s.

Vuonna 1992 syntynyt Polet ehti jo lopettaa urheilu-uransa vuonna 2013, mutta veri veti takaisin vesille. Varsinkin kolmen viime vuoden ajan kehitys on ollut suoraviivaista.

OlympiaCastin haastattelussa Polet avaa myös ratamelojan arkea isojen otsikoiden ulkopuolella. Kun kyseessä on olosuhdelaji, jossa Suomi ei ole optimaalisin ympäristö, matkapäiviä kertyy normaaliolosuhteissa noin 150 vuodessa. Se ei aina ole helppoa – mutta välttämätöntä se on, jos kovassa olympialajissa menestyä aikoo.

– Kun tietää, mitä menestyminen lajissamme vaatii, siihen on helpompi myös asennoitua, Tampereella asuva Polet pohtii.

– Siihen tavallaan tottuu, kun ne määrät lisääntyvät hiljalleen vuosittain. Se on osa tätä lajia, ja tavallaan sitä oppii elämään niin, että on koko ajan reissussa. Ei se aina helppoa ole olla niin paljon pois kotoa ja niin paljon läheisimpien kaverien ja perheen luota. Erityisen rankkaa se on, jos hommat eivät mene ihan niin kuin haluaisi.

Lähde: Olympiakomitea