Entinen aitajuoksijasuuruus, nykyinen Ranskan urheiluministeri ja Kansainvälisen olympiakomitean jäsen Guy Drut pitää alkuperäisiä suunnitelmia Pariisin vuoden 2024 kesäolympialaisten järjestämisen suhteen pahasti vanhentuneina.

Sekä kisasuunnitelmien että koko olympialiikkeen on Drut’n mukaan sopeuduttava uudenlaiseen todellisuuteen koronpandemian myötä. Hänen mukaansa koko suunnitelma kesän 2024 kisojen osalta on tehtävä uudestaan.

– Se kaunis projekti, jonka rakensimme ollessamme ehdokkaana 2024 kesäolympialaisten isännäksi on vanhentunut, eikä vastaa enää todellisuutta, Drut sanoi NTB:n mukaan.

– Tämä kriisi, jota nyt läpikäymme, tulee vaikuttamaan meihin, siihen miten elämme, talouteemme ja niihin valintoihin, joista yhteiskunta rakentuu. Emme pääse sitä pakoon, meidän on sopeuduttava.

Drut muistuttaa, että sama tilanne on myös paralympialaisten osalta.