Yleisurheilun heittolajien Ruotsin suurimpiin tähtiin lukeutuvan kolmikon pitäisi suunnitelmien mukaan olla parhaillaan harjoitusleirillä Kaliforniassa. Leirillä urheilijat ovatkin, mutta Kalifornian sijaan Växjössä.

Kiekonheittäjät Daniel Ståhl ja Simon Pettersson sekä kuulantyöntäjä Fanny Roos kuuluvat kaikki Vésteinn Hafsteinssonin valmennusryhmään. Suunnan piti olla Los Angelesiin huhtikuun alussa, mutta olosuhteiden pakosta suunnitelmiin tuli muutos ja itse asiassa kotimaassa Ruotsissa on nyt paras harjoitella.

– Ajattelemme että olemme harjoitusleirillä Kaliforniassa, mutta olemme Växjössä, sillä Ruotsi on juuri nyt harvoja paikkoja, joissa voi harjoitella ilman suoranaisia rajoituksia. Voimme jopa pitää pieniä heittokilpailuja pysyäksemme vireessä, Hafsteinsson sanoi SVT:lle.

– Urheilu on kuitenkin tässä yhteydessä aika pieni asia, kun päällä on maailmaa koskeva kriisi. Meidän pitää vain olla tyytyväisiä tähän.

Itse urheilijoista Ståhl on samoilla linjoilla. Olympialaisten siirtäminen vuodella eteenpäin kirpaisee, mutta oli Ståhlin mukaan ainoa oikea päätös. Nykytilanteesta hänkään ei osaltaan valita lainkaan.

– On mahtavaa, että täällä pääsemme heittämään ulkona kentällä ja harjoittelemaan myös kuntosalilla. Verrattuna moneen muuhun maahan tämä on ihan puhdasta luksusta, Stähl kuvasi.

– Minulla on ystäviä Puolassa, Saksassa, Englannissa ja USA:ssa ja he istuvat sisällä viikkokausia.