Jenkkifutissarjoja ei tulla pelaamaan tällä kaudella alkuperäisessä muodossaan
Kuva: Getty Images
Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon liittohallitus on päättänyt, että jenkkifutissarjoja ei tulla pelaamaan kaudella 2020 alkuperäisessä muodossaan. Vaahteramalja pyritään pelaamaan suunnitellusti syyskuussa
Miesten Vaahteraliigan ja I-divisioonan tilannetta ja eri ratkaisuvaihtoehtoja on käsitelty aiemmin sarjapalavereissa. Tämänhetkisen oletuksen mukaan sarjojen käynnistyminen ajoittuu aikaisintaan heinäkuun lopulle, tai elokuun alkuun. Lopullinen aikataulu on riippuvainen valtiovallan koronaepidemian rajoittamiseen tähtäävistä päätöksistä.
Päätös merkitsee käytännössä sitä, että sarjat tullaan pelaamaan lyhennettyinä. Muilta osin sarjoissa noudatetaan voimassa olevia sääntöjä. Päivitetyn suunnitelman mukaan runkosarjoista tullaan pelaamaan puolikas. Alkuperäisessä suunnitelmassa Vaahteraliiga ja I-divisioona olisi pelattu kaksinkertaisina sarjoina. Tavoitteena on edelleen pelata Vaahteramalja Lahdessa 12.9.2020.
Ennen sarjojen aloittamista, tullaan seuroille varaamaan aikaa joukkueharjoittelulle. Amerikkalaisen jalkapallon turvallinen pelaaminen edellyttää riittävää yhteiskuvioiden harjoittelua koko miehistön voimin. Tarkkaa ajankohtaa harjoitusten turvalliselle käynnistämiselle ei ole lukittu ja lopulliset päätökset ovat riippuvaisia viranomaisten kokoontumisohjeista.
Miesten Vaahteraliigan ja I-divisioonan seuraavat sarjapalaverit pidetään lauantaina 2. toukokuuta. Palaverissa tarkastellaan tilanteen kehittymistä ja suunnitelman toteutuskelpoisuutta ajantasaiseen koronatietoon perustuen.
Muiden sarjojen osalta SAJL:n hallitus tekee päätöksiä seuraavassa kokouksessaan 16. huhtikuuta.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Immun Fight Club – IFC 21.3.2026: Liput, tv, ohjelma
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Lake Placid 2026 | Hiihdon maailmancup: Ohjelma, tv, tulokset
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Krista Pärmäkosken uran viimeinen hetki sai Jessie Digginsin itkemään
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Huomionhakua vai huumoria? – Hiihtäjän tempaus kuohutti Holmenkollenissa
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet