Koronatilanne jättipotti Ruotsin golfkentille – ”Nyt ihmisillä on enemmän aikaa ja ulkomaille ei voi matkustaa”
Kuva: Getty Images
Koronapandemian vuoksi ihmiset ovat sidottuja etätöihin, osa on lomautettuna ja osalla muuten vain enemmän vapaa-aikaa. Matkustaminen ulkomaille on käytännössä mahdotonta samalla. Tämä yhtälö on näkynyt todella selvästi Ruotsin golfkentillä.
Tukholman alueella ja sen pohjoispuolella olevassa Upplandissa on kaikkiaan vajaat 80 golfkenttää ja näihin on ollut käynnissä todellinen ryntäys.
– Jättiläismäisen kasvun kävijöissä näkee. On paljon ihmisiä, jotka pelaavat golfia ja useimmilla on nyt enemmän aikaa pelata. Kun ulkomaille Espanjaan, Ranskaan tai Italiaan ei ole yhtä helppo matkustaa nyt, niin he tulevat pelaamaan täällä Ruotsissa, Sparrenin golfkerhon toimitusjohtaja Joakim Sabel toteaa SVT Sportille.
Golfin ammattilaiskisat on Ruotsissakin peruttu kesäkuun loppuun saakka, mutta paikallisia amatöörikisoja saa edelleen pelata ja kiinnostusta riittää. Golfkerho on juuri aloittanut keskiviikkokisat ja osallistujia on jonoksi saakka.
– Hulluinta on, että golf voi hyvin kriisiaikojen takia. Yhä useammalla ihmiselle on valitettavasti ”vapaata” ja silloin he lähtevät ulos pelaamaan golfia, kisaan osallistunut Janne Carlsson kiteytti.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Immun Fight Club – IFC 21.3.2026: Liput, tv, ohjelma
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Lake Placid 2026 | Hiihdon maailmancup: Ohjelma, tv, tulokset
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Krista Pärmäkosken uran viimeinen hetki sai Jessie Digginsin itkemään
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Huomionhakua vai huumoria? – Hiihtäjän tempaus kuohutti Holmenkollenissa
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet