Liikunta- ja urheiluseuroille yhteensä 3,5 miljoonaa euroa! – ”Suomalainen kansalaisyhteiskunnan kenttä elää ja voi hyvin”
Kuva: Getty Images
Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt liikunta- ja urheiluseuroille yhteensä 3,5 miljoonaa euroa seuratoiminnan kehittämistukea. Seuratuen avulla lisätään lasten ja nuorten harrastusmahdollisuuksia sekä tuetaan paikallista seuratoimintaa ja liikunnallisen elämäntavan edistämistä. Avustuksella kehitetään myös vapaaehtoistyötä seuroissa.
Seuratukea myönnettiin yhteensä 358 hankkeelle. Niistä uusia hankkeita on 246 ja jatkoa aiemmalle hankkeelle 112. Avustukset kohdistuvat 63 eri kuntaan. Seurojen yhteishankkeita on 30.
− Seuroissa tehdään tärkeää työtä suomalaisten liikunnallisen elämäntavan edistämiseksi. Seuratoiminnan kehittämistuen suuri saajajoukko osoittaa, että suomalainen kansalaisyhteiskunnan kenttä elää ja voi hyvin, kertoo tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen.
Seurat tarjoavat matalan harrastuskynnyksen toimintaa ja haluavat ehkäistä nuorten liikunnan lopettamista. Hankkeet, joissa lapset ja nuoret ovat mukana suunnittelemassa ja kehittämässä toimintaa ovat lisääntyneet.
Harrastamista koulupäivän läheisyydessä lisätään, ja seurat tekevät yhä enemmän yhteistyötä koulujen ja päiväkotien kanssa. Myös perheliikuntatoiminnan määrä kasvaa jatkuvasti. Toiminnan laatua halutaan lisätä ja suosittujen lajien suuria ryhmiä jaetaan pienemmiksi. Nuoria myös koulutetaan urheiluseuroissa eri tehtäviin.
Palkkaushankkeisiin avustuksia myönnettäessä etusijalla ovat hankkeet, joissa seuraan palkataan ensimmäinen työntekijä. Vapaaehtoistoimintaan pyritään löytämään kehittämishankkeissa hyviä malleja.
Seuratoiminnan kehittämistuki on ministeriön vuosittain jakama avustus, eikä se ole sidoksissa koronatilanteeseen. Mikäli seura joutuu tekemään muutoksia hankkeeseen koronatilanteen vuoksi, on siitä tehtävä selvitys lopullisen hankeselvityksen yhteydessä.
Lähde: Olympiakomitea
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- ME-miehen loukkaantumisesta tuore tieto – nyt tuli ratkaiseva käänne
- Ampumahiihdon superpari jakoi suuren uutisen – MM-kisat jäävät välistä
- Suuri järkytys: kaksinkertainen olympiavoittaja kuoli vain 50-vuotiaana
- Veera Mattila kertoo salaisuutensa – lapsuus maatilalla näkyy yhä arjessa
- Santtu Heikkinen avasi vaikean jaksonsa Ylelle – ”Tuntui, ettei tästä tule mitään”
- IS: Huippunimi sivuun Kalevan kisoista
- Täysin ylivoimainen suoritus – suomalaiskonkari kirjoitti historiaa
- Iso käänne Saga Vannisen uralla – uusi valmennustiimi ja uusi kotikaupunki
- Suomen MM-joukkue julki – yksi valinta ratkaisi samalla EM-kisojen kohtalon
- Topi Raitanen teki ison päätöksen – avasi tilanteensa Ylelle
- Suuri järkytys: kaksinkertainen olympiavoittaja kuoli vain 50-vuotiaana
- IS: Huippunimi sivuun Kalevan kisoista
- Moukaritähti Krista Tervo ilahdutti seuraajiaan – kihlattu teki yllätysesiintymisen
- Ampumahiihdon superpari jakoi suuren uutisen – MM-kisat jäävät välistä
- Topi Raitanen teki ison päätöksen – avasi tilanteensa Ylelle
- Veera Mattila kertoo salaisuutensa – lapsuus maatilalla näkyy yhä arjessa
- EM-kisojen alla yllättävä ilmoitus – eurooppalaistähti lopettaa uransa välittömästi
- Suomen MM-joukkue julki – yksi valinta ratkaisi samalla EM-kisojen kohtalon
- Vilma Itälinna avautui rajusti kulissien takaa – ”Painoa harteilla”
- SE-nainen Ella Junnila teki rohkean ratkaisun – nyt haetaan ennätyksiä uudella tavalla