Ohjelmassa ottelu ”itseään vastaan” – koronan aiheuttamat ottelusiirrot johtavat kummallisuuksiin
Kuva: Juha Tamminen
Euroopan palloilusarjoissa laaditaan kuumeisesti uusia ottelukalentereita koronatilanteen myötä tulleiden ottelukierrosten tai kokonaisten loppukausien peruuttamisen tai siirtämisen myötä. Tämä aiheuttaa myös melkoisia kummallisuuksia, kuten käsipallotähti Timo Kastening sai omakohtaisesti havaita.
Saksan maajoukkuelaituri Kastening harjoittelee tällä hetkellä omatoimisesti ja miettii tulevia otteluita. Saksan käsipalloliiton suunnitelmia katsellessaan hän havaitsi joutuvansa todennäköisesti pelaamaan itse itseään vastaan.
Kasteningin seura TSV Hannover-Burgdorf on raivannut tiensä Saksan Final4-turnaukseen kolmatta kertaa peräkkäin ja vastassa välierässä on MT Melsungen. Tässä ei sinänsä ole mitään ihmeellistä, mutta tilannetta mutkistaa se, että Final4-turnaus on näillä näkymin siirtymässä kesäkuulta ensi vuoden puolelle.
Kastening puolestaan on vaihtamassa seuraa ja hänellä on jo uusi sopimus heinäkuun alusta lukien – Melsungenin kanssa.
– Kun suunnitelma tuli julki, olin sanaton. En oikein pysty edelleenkään käsittelemään asiaa, Kastening totesi SportBildille.
– Se olisi ollut yksi hienoimmista peleistäni urallani Hannover-Burgdorfissa. Mutta se että minun pitäisi pelata se peli Hannover-Burgdorfia vastaan tuntuu aika oudolta.
Lopullista päätöstä ei vielä ole tehty, mutta kauden vieminen loppuun kesäkuussa merkitsisi käytännössä Final4:n pelaamista suljetuin ovin.
– Ottelut ilman katsojia? Sen myötä suurimmalle osalle seuroista homma olisi taloudellisesti ohi. Loppujen lopuksi kyse on siitä, että pystyy taloudellisesti selviytymään, Kastening kuittasi.
LUE MYÖS:
- Nyt jysähti EM-kisoissa – Suomi jatkaa puhtaalla pelillä
- Toimittajalta kova ulostulo Immun illasta: ”Sirkusta rahoitti työnantajani Sanoma”
- Uuno: Saga Vanninen viihtyy yhdessä toisen yleisurheilijan kanssa
- Immu Fight Nightin kysyntä jäi vaisuksi – Nordiksella turvauduttiin erikoisratkaisuun
- Hurja näytös häkissä: Nanna Karalahti kertoi, mikä muutti kaiken
- Armand Duplantis villiintyi voitonjuhlissa – juomat lensivät päälle
- Krista Tervo meni naimisiin – sukunimi vaihtui!
- Wilma Heltelän kilpasisko voitti suuren summan rahaa, mutta ei välttämättä näe niitä
- Suomalaiskaksikko nappasi SM-kullat – Sonja Leinamo oli omaa luokkaansa
- Immu Fight Night 2026: Ottelijat, tulokset, uutiset
- Krista Tervo meni naimisiin – sukunimi vaihtui!
- Uuno: Saga Vanninen viihtyy yhdessä toisen yleisurheilijan kanssa
- Wilma Heltelän kilpasisko voitti suuren summan rahaa, mutta ei välttämättä näe niitä
- Jere Karalahti esiintyi nyrkkeilykehässä – yksi asia jäi saavuttamatta: ”Ehkä tulevaisuudessa”
- Ampumahiihdosta iloinen perheuutinen – kaksi tähtinimeä odottaa vauvaa
- Draamaa miesten seiväskisassa – Armand Duplantis nosti riman ME-korkeuteen
- Suomi teki historiaa Nokia Arenalla – EM-kotikisat saivat hurjan käänteen
- Tätä Iivo Niskasen seuraajat osasivat odottaa – nyt tuli suloinen paljastus
- Immu Fight Nightin kysyntä jäi vaisuksi – Nordiksella turvauduttiin erikoisratkaisuun
- Hurja näytös häkissä: Nanna Karalahti kertoi, mikä muutti kaiken