Ravit: Bodenissa Forssin tahdissa

Kuva: Getty Images
Keskiviikkona ravivihjeiden saldona oli yksi poisjäänti ja kaksi ohivetoa. Katse on suunnattava eteenpäin – ja vappuaattona myös pohjoiseen, sillä Boden on viehättävä ravirata lähellä Luulajaa. Pohjois-Suomalaiselle raviväelle Boden on miellyttävä paikka, sillä se sijaitsee vain reilun sadan kilometrin päässä Suomen rajasta ja tarjoaa hyväpalkintoisia lähtöjä ympäri vuoden.
Lähtö 6: #11 Höstbo Elis
Tänään suomalaiskuski Mika Forss saa kaksi tipsiä. Ensimmäinen on kylmäveristen tasoitusajossa, jossa Forss hyppää tipsihevoseni Höstbo Elisin rattaille. Kyseessä on kovan luokan kuskiparannus, sillä viimeksi Dannerossa kuusivuotias ruuna oli vailla mahdollisuuksia Ludwig Wickmanin passiivisen ajosuorituksen jälkeen. Kirikierroksen valjakko joutui menemään ulkoratoja, mutta silti se tuli hyvännäköisenä maaliin tasaisessa lähdössä. Kylmäveriset ovat tunnetusti herkkiä askellajinsa kanssa – laukan vaara on alati läsnä. Mika Forss on kokenut kettu ja osaa ajaa myös vaativia hevosia. Lähdön ykkössuosikki Spang Victor ei ole väheksyttävä vastus, mutta mielestäni Höstbo Elis pystyy sen lyömään. Forssin ajokki saa tähän lähtöön tipsin voittajapeliin.Lähtö 9: #6 Mr Golden Quick
Toinen Forssin tipsivaljakko kilpailee 64-pelin päätöslähdössä. Mr Golden Quick on viime esitystensä perusteella huippuiskussa. Viimeksi Magnus Djuse joutui tekemään ruunalla pitkän kirin ilman vetoapua, ja esitys oli kovassa Next Directionin voittamassa lähdössä loistava, vaikka totosija jäikin päänmitan päähän. Tätä edellisessä startissa Djuse eteni johtavan rinnalle kierros ennen maalia ja runttasi maaliviivalla vastustamattomasti ykköseksi rankan reissun päätteeksi. Torstaina kovakuntoinen ruuna kohtaa hyvinkin sopivan vastuksen ja saa siis tipsin lähdön voittajaksi – se on syystäkin pelattu alustavassa 64-jakaumassa selkeäksi suosikiksi. Vietetään miellyttävä vappu raviurheilun parissa ja pysytään terveenä! Lauantaina palaamme nostimille Örebron 75-ravien merkeissä. LUNASTA TARJOUS tarjoaa peräti 170€ arvoisen tervetulopaketin. Alkuun saat 100 euroa bonusta. Sen jälkeen vielä 50% tervetulobonuksen ja kaupan päälle 20 euron ilmaisvedon. Lunasta in tervetulopaketti näin:- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa ja lisäedut myöhemmin.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Mari Ederiltä yllättävä paluu ampumahiihtomaajoukkueen toimintaan
- Krista Pärmäkoski poseerasi saunassa – teki sen jälkeen melkoisen tempun
- Saksan keihästähdeltä jäätävä reaktio Oliver Helanderin uuteen valmentajaan
- Hiihtotähti koki järkyttävän kohtalon – näin Kerttu Niskanen reagoi
- Laura Dahlmeierin isä sai lohduttoman tiedon tyttärestään
- Venäjän hiihtotähtiä huhuillaan olympialaisiin – seurauksena vielä isompi uutispommi?
- Suomalainen pesisnainen teki historiallisen aluevaltauksen – säteili nyt kiitollisena
- Yle: Suomalaiset urheilutähdet rakastuivat – näistä sanoista kaikki lähti
- Hiihtotähden jyrkkä poliittinen muodonmuutos järkyttää – ”Aivan kamalaa”
- Wilma Murron kilpasisko koki rajun muodonmuutoksen – ei suostunut näyttämään kasvojaan
- ”Olen raskaana” – shokkiviesti tavoitti Kalle Palanderin
- Suomalainen pesisnainen teki historiallisen aluevaltauksen – säteili nyt kiitollisena
- Takamukselle töitä – Lotta Harala käänsi katseita kuntosalilla
- Yle: Suomalaiset urheilutähdet rakastuivat – näistä sanoista kaikki lähti
- Timmissä tikissä – hiihtoässä Anita Korva esitteli rantakuntoaan
- Wilma Murron kilpasisko koki rajun muodonmuutoksen – ei suostunut näyttämään kasvojaan
- Robert Helenius avautui kohtalostaan IS:ssä – ”Pahempi tuomio kuin raiskaajilla”
- Suvi Minkkinen laittoi pystyyn melkoisen show’n
- Hiihtotähden jyrkkä poliittinen muodonmuutos järkyttää – ”Aivan kamalaa”
- Hiihtonainen laitettiin riisuutumaan – oli paljastettava kaikki