Suojamaski puuttui harjoituksissa – Hong Kongin triathlon-valmentajalle säälimättä potkut tehtävästään
Koronarajoitukset ovat Kiinassa ja sen myötä myös Hong Kongin alueella edelleen varsin tiukat ja ennen kaikkea niiden noudattamista valvotaan erityisen tiukasti. Tämän sai karvaasti kokea australialainen triathlon-valmentaja Steven Gleeson.
Hong Kongin joukkuetta triathlonissa valmentava – tai nyttemmin valmentanut – Gleeson sai enempiä kyselemättä potkut tehtävästään välittömästi koronamääräysten rikkomisessa. Syynä oli sosiaalisessa mediassa jaettu kuva, jossa Gleesonilla ei ollut määräysten mukaisesti suojamaskia ja lisäksi urheilijat eivät noudattaneet määräyksiä sosiaalisesta etäisyydestä.
Urheilijoita ei tiettävästi kuitenkaan erikseen rangaistu tapahtuman johdosta, mihin saattoi vaikuttaa aito, tai puolipakon edessä, tehty anteeksipyyntö.
– Olimme väärässä, kun emme käyttäneet maskeja ja emme noudattaneet määräyksiä sosiaalisesta etäisyydestä, yksi triathlonisteista sanoi South China Morning Postin mukaan.
Epäselväksi tosin jäi miksi urheilija pyysi anteeksi suojamaskien puuttumista, kun tietojen mukaan maski puuttui ainoastaan valmentaja Gleesonilta.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Immun Fight Club – IFC 21.3.2026: Liput, tv, ohjelma
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Lake Placid 2026 | Hiihdon maailmancup: Ohjelma, tv, tulokset
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Krista Pärmäkosken uran viimeinen hetki sai Jessie Digginsin itkemään
- Huomionhakua vai huumoria? – Hiihtäjän tempaus kuohutti Holmenkollenissa
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Katsojat hieroivat silmiään – hiihtäjä joi olutta kesken kilpailun
- Arsi Ruuskasen kyyti hyytyi pahasti – Aino-Kaisa Saarinen esittää epäilyn