Suomalaisheittäjä on valmistautunut kauteen normaalisti – Harjoittelee suunitelmien mukaan: ”Meillä on siihen sellainen varasysteemi”
Kuva: Getty Images
Moukarinheittäjä Henri Liipolan heitossa ja harjoituksissa on uudenlaista virtaa.
Harjoittelussa Liipolan kaksi kovaa treeniviikkoa sujuvat 120 ja 150 heiton tahtia. Rytkösen johtama voimaharjoittelu pakottaa heittäjän valvomaan itse, että kussakin harjoituksessa pysytään sellaisessa kuormituksessa kuin on suunniteltu.
– Meillä on siihen sellainen ”varasysteemi”. Joka liikkeessä, vaikka takakyykyssä, on ”yksi varalla”. Jos päivän ohjelmassa on kahden toiston sarjoja ja pystyisin kussakin sarjassa kahden toiston jälkeen tekemään vielä varalta kolmannen, kilot tangossa ovat silloin oikeat, Liipola sanoo.
– Tuo systeemi pistää miettimään, mikä on kulloinkin oma tilanne. Pitääkö panna tankoon lisää kiloa vai ottaa pois verrattuna siihen, mitä on ajatellut. Oman kehon vire voi muuttua paljonkin päivästä toiseen.
– Minulle iso juttu on ollut myös muistaa pitää kolmen minuutin palautus sarjojen välissä, että energianlähde ATP ehtii palautua.
Tulosraja ei ole ultimaattinen tavoite
Koronaepidemiasta huolimatta Liipola on valmistautunut kilpailukauteen syksyllä tehdyn suunnitelman mukaan. Jos kilpailukausi ei ala, hän alkaa heittää ”varjokilpailuja”. – Olympiaraja 77,50 pitäisi heittää ja EM-raja 74,45 menisi samalla, Liipola linjaa tavoitteitaan, jos kilpailukaudella päästään varsinaisia kilpailuja heittämään. – Olympiarajan ylityksiä ei tältä kesältä noteerata, mutta heitetään se sitten uudelleen seuraavana vuonna. Ei tulosrajan pitäisi mikään ultimaattinen tavoite olla. Sehän on vasta lippu päästä kisoihin ja taistella siellä paremmasta tuloksesta. Lähde: UrheiluliittoLUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- IL: SE-mies teki rajun ratkaisun – tulokset puhuvat puolestaan
- Ei lupaa hyvää – Suvi Minkkiseltä huolestuttava päivitys
- Se oli siinä – pitkän linjan suomalaishuippu lopettaa uransa!
- Perttu Hyvärisen päivitys sai somekansan liikkeelle – kommenttikenttä täyttyi
- Nyt se paljastui – IS: Tämän takia Enni Mälkönen sai lähtöpassit rallitähdeltä!
- Ruotsin hiihtotähti avautui – valmis jopa irtautumaan maajoukkueesta
- Podcast: Sometähti paljasti intiimejä yksityiskohtia – avoin suhde puhuttaa
- Suomen hiihtomaajoukkueessa iso muutos – asiantuntijat kertovat, mitä nyt tarvitaan
- Johannes Kläbo: jymyuutinen!
- Ari Luusuan hurja viikonloppu – Norjasta karut tuliaiset
- Nyt se paljastui – IS: Tämän takia Enni Mälkönen sai lähtöpassit rallitähdeltä!
- Ei lupaa hyvää – Suvi Minkkiseltä huolestuttava päivitys
- Se oli siinä – pitkän linjan suomalaishuippu lopettaa uransa!
- Johannes Kläbo: jymyuutinen!
- Perttu Hyvärisen päivitys sai somekansan liikkeelle – kommenttikenttä täyttyi
- Naisampumahiihtäjä joutui pöyristyttävän vaatimuksen kohteeksi – latasi suoran vastauksen
- Ari Luusuan hurja viikonloppu – Norjasta karut tuliaiset
- Armand Duplantiksesta uskomaton ehdotus Ruotsi–Suomi-otteluun
- Ruotsin hiihtotähti avautui – valmis jopa irtautumaan maajoukkueesta
- Suomen hiihtomaajoukkueessa iso muutos – asiantuntijat kertovat, mitä nyt tarvitaan