”Tokion olympialaiset järjestetään vain jos pandemia on kurissa” – selkeää tekstiä pääministeritasolta
Kuva: Getty Images
Tokion olympialaisten siirtäminen kesällä 2021 kävi lopulta varsin nopeasti, mutta sen jälkeen on noussut esille kysymys, voidaanko olympialaisia järjestää edes silloin. Näkemyksiä on esitetty puolin ja toisin, mutta nyt Japanin pääministeri Shinzo Abe on ottanut asiaan selvän kannan.
Tokion olympialaisten avajaisten on tällä tietoa määrä olla 23. heinäkuuta 2021. Aben mukaan ehdoton ehto on kuitenkin koronapandemian saaminen kuriin ennen sitä.
– Olemme sanoneet, että olympialaiset ja paralympialaiset täytyy voida järjestää sellaisella tavalla, että kaikki urheilijat ja katsojat voivat osallistua niihin turvallisesti. On mahdotonta järjestää kisoja tässä muodossa, ellei koronaviruspandemiaa ole saatu kuriin, Abe vastasi Japanin parlamentissa esitettyyn kysymykseen.
Abe painotti samalla, että toivoa ei ole menetetty ja sanoi, että olympialaiset tulee voida järjestää tavalla, joka osoittaa ”että maailma on voittanut taisteluun koronaa vastaan”.
LUE MYÖS:
- Suomalaiskaksikko säikäytti Euroopan mestarit – jättiyllätys oli jo käsissä
- Alisa Vainion tontille tulee hiihtokuningatar – ”Elämäni parhaassa juoksukunnossa”
- Venäjän olympiavoittaja raivostui MM-kisojen päätöksestä – ”Pellejä!”
- Lotta Haralan arki helpottui: ”Tuntui h*lvetin hyvältä”
- Emma Tainiolta rankka paljastus arjestaan
- Riemu repesi Suomen leirillä – odotettu paluu sai maajoukkuekaverin innostumaan
- Keniassa taas dopingepäily – maratonin huippunimi sivuun
- Jokerit teki kovan ratkaisun: näyttävät ovea maalivahdilleen
- Maailmanmestari Enni Virjonen vaihtoi vapaalle – tällaista elämä on urheilun ulkopuolella
- Venäjän voimistelutähdet suljettiin ulos MM-kisoista – taustalla kova perustelu
- Riemu repesi Suomen leirillä – odotettu paluu sai maajoukkuekaverin innostumaan
- Maailmanmestari Enni Virjonen vaihtoi vapaalle – tällaista elämä on urheilun ulkopuolella
- Patrik Laine: osoite vaihtuu jälleen!
- Therese Johaug palaa jälleen kisaradalle – vastaan asettuu Norjan ennätysnainen
- Ristomatti Hakola paljasti Ylelle – sai käänteentekevän puhelun
- Suomalaisaituri teki suuren elämänmuutoksen – ”Tuntuu ekaa kertaa tosi oikeelta”
- Emma Tainiolta rankka paljastus arjestaan
- Keniassa taas dopingepäily – maratonin huippunimi sivuun
- Ylen talvilajien tv-tiimi julki – asiantuntijatiimiin nimekkäitä vahvistuksia
- Jokerit teki kovan ratkaisun: näyttävät ovea maalivahdilleen