Yle: Suomalaisurheilija nosti suuren summan lainaa Tokion olympialaisia varten – Kisat siirtyivät ja nyt hän ei tiedä, mitä tehdä: ”Skenaario on ihan kaamea”
Kuva: Juha Tamminen
Ylen haastattelema kiekonheittäjä Sanna Kämäräinen teki viime vuoden lopussa suuren päätöksen ja päätti jättää ylimääräiset työt pois, jotta voisi keskittyä pelkkään huippu-urheilijan elämään.
Kämäräinen ilmoitti jo aiemmin, että pitkä kilpailu-ura päättyy syksyn 2020 Ruotsi-otteluun. Samalla hän tavoitteekseen heittää Tokion olympialaisissa tänä kesänä.
Kämäräinen laski unelmansa maksavan 35 000 euroa. Koska viime kauden tulostaso ei riittänyt urheilija-apurahan saamiseen, hän otti summasta puuttuvan rahan lainana.
Koronaviruspandea muutti kuitenkin yllättäen tilanteen täysin. Suomalainen ei tiedä tällä hetkellä, mitä tehdä.
– Kohdallani on paljon kysymysmerkkejä ja nyt tarvitsen hetken mietintätauon. Sen olen oppinut, että kun isot tunteet valtaavat mielen, niin päätöksiä ei kannata tehdä liian nopeasti, Kämäräinen sanoo Ylelle.
34-vuotias Kämäräinen kertoo kehittyneensä jo huomattavasti talven ja kevään aikana.
– Jos tällä reseptillä pääsisin vielä vuoden vetämään, niin jestas missä kunnossa voisin olla. Se on kuitenkin vesiselvää, että taloudellista puolta en voi toista vuotta vetää näin. En voi enkä halua.
Hän ei tiedä vielä jatkuuko Tokion olympialaisiin 2021.
– Voisin päättää, että heitän kesällä minkä heitän ja syksyllä sanon, että sayonara. Mutta jos katson kesällä 2021 olympialaisia kotona ja ajattelen, että ”mitä jos”, niin se skenaario on ihan kaamea.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Beazt Fight Nightissa vakuuttanut ottelija lähellä UFC-sopimusta – ”Aloitamme neuvottelut pian”
- Näin Palander ja Valavuori kommentoivat kohuottelun jälkeen – ”Kävi sääliksi”
- Kalle Palander tyrmäsi Aleksi Valavuoren!
- Haastattelu: Antero Mertaranta astuu kehään Beazt Fightissa – ennakoi kohuottelua
- Seiväskuningas järjesti satumaiset häät Ranskan Rivieralla – yksityiskohdat visusti salassa
- Harvinainen kurkistus Iivo Niskasen yksityiselämään – kuvat julki
- Krista Pärmäkoski raivostui – nyt tuli vakava varoitus kaikille suomalaisille
- Selostajalegenda Antero Mertaranta yllätyspesti: tätä harva osasi odottaa
- Aleksi Valavuorelta omaperäinen temppu ennen kohuottelua – lonkero varasti huomion
- TV-kamerat eivät näyttäneet tätä – suomalaislupaus ajautui väärälle radalle kesken kisan
- Haastattelu: Antero Mertaranta astuu kehään Beazt Fightissa – ennakoi kohuottelua
- Harvinainen kurkistus Iivo Niskasen yksityiselämään – kuvat julki
- Kalle Palander tyrmäsi Aleksi Valavuoren!
- Aleksi Valavuorelta omaperäinen temppu ennen kohuottelua – lonkero varasti huomion
- Hurja tunnustus podcastissa – Aleksi Valavuori joutuu leikkaukseen
- Krista Pärmäkoski raivostui – nyt tuli vakava varoitus kaikille suomalaisille
- Norjan hiihtokuningattaren ratkaisu sai asiantuntijat haukkomaan henkeään
- Seiväskuningas järjesti satumaiset häät Ranskan Rivieralla – yksityiskohdat visusti salassa
- Suomalaisaituri löysi vihdoin kadonneen vauhtinsa – kilpailun jälkeen iso paljastus