Dopingnäytteet vuoden 2017 Ranskan ympäriajosta uusiin testeihin – iskeekö ammattipyöräilyyn uusi skandaali?

Ammattipyöräilyä on jo useamman vuoden ajan leimannut tietynlainen dopingvarjo useammankin nimekkään pyöräilijän Lance Armstrong etunenässä jäätyä testeissä kiinni erilaisista kielletyistä aineista. Nyt kiinnijääneiden määrä saattaa vielä nousta taannehtivasti.
Pyöräilijöiden antamia näytteitä vuosilta 2016 ja 2017 testataan nyt uudestaan vielä pari vuotta sitten testeissä näkymättömän suoritusta parantavan aineen osalta. Ennen kaikkea testit keskittyvät vuoden 2017 Ranskan ympäriajoon.
Uusintatestit ovat osa hiihdon MM-kisoista alkunsa saanutta operaatio ”Aderlassia”, jonka myötä vuonna 2019 paljastui laaja dopingverkosto. Varsinaisesti mitään suoraa epäilyä dopingin käytöstä pyöräilyssä ei kuitenkaan ole, vaan kyse on ennen kaikkea uusista testausmenetelmistä, jotka paljastavat aiemmin mahdollisesti piiloon jäänyttä dopingin käyttöä.
– Siihen aikaan oli useita kiellettyjä aineita, joita ei ollut saatavilla yleisesti ja joiden jäljittämiseen ei ollut parhaita mahdollisia menetelmiä laboratorioissa. Nämä menetelmät ovat sen jälkeen parantuneet, Gentissä sijaitsevan dopinglaboratorion edustaja Peter Van Eenoo sanoi Het Nieuwsbladille.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Saga Anderssonin muodonmuutos ällistyttää – ”Upea”
- Kuvat paljastavat: Hiihtoässät viihtyivät yhteisellä lemmenlomalla
- Shokkiuutinen tipahti – näin Sami Jauhojärvi kommentoi IS:lle
- MTV:lle lauottiin brutaaleja väitteitä Wilma Murron tilanteesta
- Anne Kyllöseltä näyttävä päivitys – kohta alkaa tapahtua
- Menikö nyt härskiksi? Iivo Niskaselta jäätävä kommentti Topi Raitaselle
- Oliver Helander jäi heikkoon tulokseen – kisan jälkeen saatiin vielä ikävämpi tieto
- Senni Salmisen suusta hurjaa tekstiä Timanttiliigan kilpailun jälkeen
- Frida Karlsson osallistuu uudenlaiseen tempaukseen – ”Genren seksikkäintä”
- HS: Seiväshyppääjä Elina Lampela teki uransa kannalta merkittävän ratkaisun
- Shokkiuutinen tipahti – näin Sami Jauhojärvi kommentoi IS:lle
- Surun murtama Riitta-Liisa Roponen jakoi nyt iloisen henkilökohtaisen uutisen
- Saga Andersson riemuitsi – seivästähti laittoi ennätyksensä kunnolla uusiksi
- HS: Seiväshyppääjä Elina Lampela teki uransa kannalta merkittävän ratkaisun
- Kuvat paljastavat: Hiihtoässät viihtyivät yhteisellä lemmenlomalla
- Senni Salmisen suusta hurjaa tekstiä Timanttiliigan kilpailun jälkeen
- Anne Kyllöseltä näyttävä päivitys – kohta alkaa tapahtua
- Ylen suosikkiasiantuntija lähtee – tässä on miehen uusi pesti
- MTV:lle lauottiin brutaaleja väitteitä Wilma Murron tilanteesta
- Oliver Helander jäi heikkoon tulokseen – kisan jälkeen saatiin vielä ikävämpi tieto